Atte Toikan musiikki elää – uusi albumi julkaistaan postuumisti ensi viikolla

MKDMSK:n levy julkaistaan 8. marraskuuta.

02.11.2019

MKDMSK eli Atte Toikka kuoli tammikuussa ollessaan vain 21-vuotias. Nyt räppärin albumi julkaistaan postuumisti. Levyllä on 10 raitaa. Levyn viimeiseksi kuolemaa edeltäneeksi singleksi jäi Edelleen edellä, jonka musiikkivideosta kerroimme täällä.

Levyltä julkaistiin postuumisti Surullinen klovni -single, jolla vierailee Pyhimys. Pyhimys otti tehtäväkseen julkaista Toikan julkaisematonta musiikkia. Hän kertoi asiasta näin:

”Tässä yhteydessä mulle tuli olo, että koska olin päätynyt asiaa kommentoimaan, niin olisi vastuullista myös tukea perhettä auttamalla heitä saamaan julkaisematta jääneille kappaleille mahdollisimman laaja näkyvyys, niin että tuotto jäisi kuitenkin kokonaan perheelle. Olen iloinen, että Universal Music lähti auttamaan ilman taloudellista intressiä. Olen myös osakkaana yhtiössä, joka on aiemmin julkaissut Aten musiikkia ja olisin julkaissut nämä kappaleet vaikka täysin omakustanteisesti”.

Nyt levy julkaistaan ja julkaisupäivä on 8. marraskuuta. Katso Edelleen edellä -video, sekä levyn biisilista alta.

Lisää luettavaa