Avoimen ”Ai että vituttaako? Vituttaa, mutta oma vikamme, mitäs läksimme” -selonteon virheistään tehnyt suomalaisfestivaali ei jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan

Tämä on suomalaista jääräpäisyyttä. HYVÄ!

25.08.2017

Kerroimme tiistaina Livestock & Tattoo -festivaalien ikävästä kohtalosta täällä.

Lyhyesti vielä kertaus tapahtumista: esiintymään oli buukattu Turmion Kätilöiden, Stam1nan ja Anal Thunderin kaltaisia bändejä. Lisäksi festivaaleille suunniteltiin toteutettavaksi airsoft-ampumarataa, jossa olisi saanut räiskiä zombeja hengiltä. Turun ja Barcelonan terrori-iskujen jälkeen tämä ei kuitenkaan kuulostanut kovinkaan järkevältä puuhalta, ja hommat menivät muutenkin plörinäksi. Enemmän asiasta voit lukea tosiaan täällä.

Livestock & Tattoossa ei jääty murehtimaan epäonnistumista sen kummemmin. Eilen organisaatiosta ilmoitettiinkin, että heillä on tarkoitus järjestää tapahtuma ensi vuonna.

”Rakkaat ihmiset, kiitos palautteestanne. Se on lämmittänyt mieltämme uskomattoman paljon ja vahvistanut käsitystämme siitä, että ei tässä ehkä ollutkaan muusta kyse kuin siitä, että olimme auttamattoman myöhässä julkaisuajakohdan suhteen ja emme näin ollen saaneet sitoutettua asiakkaita mahdolliseen ennakkolipun ostoon ajoissa. Nyt heitämmekin kysymyksen, että mikäli pidämme konseptin vastaavana ja saamme kokoon kovan ohjelmiston ja hinta-laatusuhteen kohdalleen, niin herättääkö Livestock & Tattoo kiinnostusta 2018 kesää ajatellen? Jos herättää ja päädymme ratkaisuun tehdä festivaali ensi kesälle, niin lupaamme myös julkaista sen aiemmin kuin kolme viikkoa ennen festaria.”

Rumba nostaa hattua Livestock & Tattoolle. Yhden epäonnistumisen ei pitäisi lannistaa, ja vaikka taloudellisesti tulikin takkiin, niin ensi vuonna paremmalla ennakkosuunnittelulla homma voi toimia paljon paremmin.

Festivaaliorganisaation kirjoituksen voit lukea asiasta myös alta.

Lisää luettavaa