Bad Religion saapuu Mikkeliin

05.12.2016

Bad Religion saapuu tähdittämään Jurassic Rock -festivaalia. Kiinnityksen myötä 4.–6.8. järjestettävän mikkeliläistapahtuman erikoishintaiset ennakkoliput tulivat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen.

Amerikkalainen punk-suuruus on nähty Suomessa edellisen kerran 2015 Porisperessä. Punk Rock Song -kappaleesta suuren yleisön tunteman 1979 perustetun yhtyeen tuorein albumi on True North (2013).

Lisätietoja Jurassic Rockista ja lipuista löytyy esimerkiksi Facebookista.

Lisää luettavaa