Banks julkaisi uutta musiikkia kahden vuoden tauon jälkeen – myös uusi albumi luvassa tänä vuonna

Banksin kaksi viimeisintä singlejulkaisua ovat vuodelta 2017.

30.04.2019

Kalifornialaisartisti Jillian Rose Banks, taiteilijanimeltään Banks, julkaisi uuden kappaleen Gimme. Kyseessä on artistin ensimmäinen singlejulkaisu sitten vuonna 2017 julkaistujen Crowded Places ja Underdog -kappaleiden jälkeen. Uuden kappaleen voit kuunnella alta.

Artisti itse on kuvaillut uutta kappalettaan seuraavasti:

Gimme on laulu siitä, että saa mitä haluaa. Se kertoo siitä, että tietää mitä ansaitsee, sanoo sen ääneen ja vaatii sitä ilman anteeksipyytelemistä. Olen valmis vapauttamaan (release) tämän maailmaan ja aloittamaan uuden luvun”

Banks on aikeissa julkaista uuden albumin tänä vuonna. Aiemmin hän on julkaisuut kaksi studioalbumia: Goddes (2014) sekä The Altar (2016). Erityisesti ensimmäisenä mainittu keräsi hyviä arvioita kriitikoilta.

Lisää luettavaa