Beyonce-sample ja inspiraatiota Radioheadista – ”Internetin ensimmäinen poikabändi” julkaisi uransa tärkeimmän levyn

Brockhampton julkaisi ensimmäisen levynsä levy-yhtiön kautta.

23.09.2018

Brockhampton teki läpimurron kolmen eri Saturation-albumin voimin viime vuonna. Sittemmin on kuulunut sekä hyviä, että huonoja uutisia. Bändi teki sopimuksen RCA Recordsin kanssa, joka tarkoittaa sitä, että jatkossa yhtye toimii ison koneiston kanssa, joka varmasti luo uusia mahdollisuuksia hyvin kunnianhimoiselle bändille.

Huonoja uutisia oli Ameer Vannin saamat seksuaalisen häirinnän syytökset. Tämän myötä Vann potkittiin ulos bändistä. Sen lisäksi, että syytökset itsessään ovat jo hyvin harmilliset, niin yhtye joutui nopealla aikataululla paitsi pistämään oletettavasti kiertuesettiään uuteen uskoon, sekä epäilemättä tulevia levyjä on joutunut suunnittelemaan ja tekemään uusiksi.

Nyt Brockhamptonin ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistava levy Iridescence on kuitenkin ulkona ja tästä voi varmasti puhua yhtyeen tärkeimpänä julkaisuna. Hommat ovat isollaan ja väylä valmiina. Brockhamptonilla on kaikki avaimet käsissään ja se miten tämä levy otetaan vastaan, varmasti määrittelee bändin suuntaa.

Levy on musanörttien kohdalla jo sikäli mielenkiintoinen, että bändin riveissä vaikuttava Kevin Abstract on kertonut, että Radioheadin Kid A on toiminut eräänlaisena ”pohjapiirustuksena” levylle. Tämän lisäksi levyltä löytyy Beyoncé-sample kappaleesta Dance For You.

Iridescence on nyt kuultavissa useimmissa suoratoistopalveluissa. Alla yksi näyte levyn materiaalista.

Lisää luettavaa