Biffy Clyron rumpali Helsingissä: ”Elämäni on mahtavaa!”

Biffy Clyron rumpali Ben Johnston kertoo, miksi bändi lopetti kiljumisen. Samalla mies herkistyy pohtimaan elämän tarkoitusta.

Teksti ja kuva: Auroora Vihervalli

Skottibändi Biffy Clyron rumpali Ben Johnston ei peittele tyytyväisyyttään: ”Elämäni on aika mahtavaa tällä hetkellä!” hän sanoo Helsingin Nosturissa ennen sunnuntain keikkaa.

Epäilemättä. Yhtyeen uusin levy Only Revolutions kiipesi Britannian albumilistan kahdeksanneksi, ja nyt he kiertävät Eurooppaa, jonka jälkeen vuorossa on Yhdysvallat. Mahtavaksi miehen elämän tekee myös se, että hän sattuu rakastamaan työtään.

Johnstonin kaksoset tapasivat laulaja Simon Neilin kahdeksan vuoden ikäisenä jalkapallon yhteydessä. 14-vuotiaana Ben Johnston sai pitkään kaipaamansa rumpusetin ja sattumoisin Neil soitti kitaraa.

Kaksoisveli James sai käskyn opetella soittamaan bassoa – ja vuotta myöhemmin syntyi Biffy Clyro.

Johnston muistelee bändin alkuaikoja hymyillen. Kun oma ikä ei vielä riittänyt pubeihin, ystävyskolmikko meni feikkipapereilla sisään. Illat kuluivat juopotellen sekä Nirvanaa jaPearl Jamia kuunnellen.

Rumpali näkee Biffy Clyron kehittyvän koko ajan paremmaksi, sekä lyyrisesti että musiikillisesti.

”Aikaisemmassa tuotannossa kiljumme paljon enemmän. Emme voineet puhua keikkojen jälkeen”, mies muistelee. Siksi kiljuntaa ja karjuntaa on vähennetty, kommunikaatiosyistä. Nyt keikkoja jaksaa vetää myös pidempään.

Bändiä ei voi syyttä omistautumattomuudesta, sillä yliopisto-opinnot jäivät pojilta kesken, jotta Biffy Clyro saisi mahdollisuuden. Johnston ei kadu päätöksiään, päinvastoin.

”Me olisimme hyödyttömiä oikeassa maailmassa!”

Keikkaillessa maat vaihtuvat lähes päivittäin eikä bändi yleensä bändi ehdi nähdä muuta kuin hotellihuoneen ja keikkapaikan. Se on ärsyttävää ja outoa.

”Välillä voisimme olla Englannissa, Saksassa tai Sveitsissä, emmekä pysty erottamaan sitä”, Johnston huokaisee. Hän tietää käyneensä Helsingissä aikaisemminkin, mutta syyllisen näköisenä myöntää, ettei muista sitä.

”Nyt vasta tajusin, että tuossa vieressä on iso, jäätynyt meri”, mies hämmästelee.

Skotlannista puhuttaessa Johnstonin ääni on ylpeä. Hän tuntee itsensä altavastaajaksi, koska Skotlanti on miehen mukaan huono kaikessa. Sääkin masentaa. Silti rumpali uhkuu kansallisylpeyttä tosi skotin tapaan. Koti-ikävän hän on oppinut pitämään aisoissa, mutta kaipausta kotiin ei koskaan voi varsinaisesti unohtaa.

Lopuksi vaihtoehtorockbändin rumpali pohtii hyvän elämän aineksia.

”Tee itsesi onnelliseksi. Ota elämästä kaikki irti”, Johnston sanoo hitaasti. Miehen mukaan myös muita tulisi auttaa, kunhan se ei ole oman onnen esteenä. Uneksivin silmin skotti latelee latteita, mutta ehkäpä kauniita totuuksia.

”Toteuta unelmasi. Ja ole onnellinen, kunhan se ei tarkoita kenenkään tappamista. Ja pidä hauskaa.”

Päättäväisin vastaus tulee viimeiseen kysymykseen. Onko miehellä itsellään hauskaa?

”On.”

Vilpittömyys on aitoa.

Biffy Clyron Nosturin-keikka arvioidaan Rumbassa 2/10. Lehti ilmestyy 5.2.