”Biisi on niin nopea, ettei edes laulusolisti pysy mukana” – Jussi Halla-ahon hevibändin demo arvioitiin Rumbassa 30 vuotta sitten

Blashemia lähestyi Rumban Zeus Mattilaa demollaan vuonna 1990.

15.01.2020

Kauan sitten, kun Perussuomalaiset oli vasta pilke Timo Soinin silmäkulmassa, puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli pitkin kutrein varustettu, ilman paitaa esiintyvä hevikukko (katso kuva alta, jos et usko).

Halla-aho kohortteineen perusti tamperelaisessa lähiössä ajan hengen mukaisesti speed metalia soittavan yhtyeen nimeltään Blasphemia. Bändi vaihtoi nimekseen nopeasti Blashemia, sillä logosta unohtui p-kirjain piirustusvaiheessa. ”Logo oli kuitenkin sen verran äreä, ettei siitä pienen mokan takia raaskittu luopua”, Halla-aho muisteli taannoin.

Blashemia oli vain muutaman kuukauden ikäinen, kun se jo purkitti esikoisdemonsa ja lähestyi Rumban armoitettua metallijumalaa Zeus Mattilaa. Demo arvioitiin 30 vuotta sitten ilmestyneessä Rumban numerossa 1/90. Mattila ei löytänyt Blashemian kasetista Venom-maininnan lisäksi juuri muuta mairittelevaa sanottavaa. Lue arvio alta.

Lisää luettavaa