Bill Murray kävi talkshowssa laulamassa West Side Storyn kappaleita – sivalsi siinä sivussa vähän Donald Trumpia

Bill Murray, aina yhtä eleetön.

15.10.2017

Stephen Colbertin talkshowssa tapahtuu usein popkulttuurin kannalta mielenkiintoisia asioita. Milloin Bill Murray on nukkumassa yleisön eturivissä ja milloin Chance the Rapper on vetämässä kaksi päivää vanhaa kappalettaan, jolla ei ollut tuossa vaiheessa vielä edes nimeä.

Ensin mainittu käväisi jälleen Colbertin lähetyksessä, mutta ei niinkään lobbaamassa mitään tv-sarjaa saati elokuvaa, vaan uutta New Worlds -levyään.

Talkshown aikana Murray käväisi laulamassa West Side Story -musikaalin kappaleita, sekä esittämässä Lucille Cliftonin Blessing the Boats -runon. Musikaalikappaleiden esitys oli varsin eleganttia Bill Murrayta ja saa katsojan innostumaan kappaleista, vaikka ei olisi koko musikaalia ikinä nähnytkään.

Medleyn aikana Murray vetää musiikalista tuttuja kappaleita, Jan Voglerin ja kumppanien säestäessä taustalla. Yhdysvallassa kuhinaa herättänyt kohta nähdään America-biisin aikana. Kappaleessa luetellaan, mitä kaikkea Amerikassa onkaan ja mitä siellä voi tehdä ja miltä siellä tuntuu.

Murray lisäsi hieman poliittista tai ainakin ajankohtaista twistiä laulamalla kappaleen loppuvaiheilla näin: ”Puerto Rico is in America”. Vaikka Puerto Rico on musikaalin tarinassa läsnä, niin tässä Leonard Bernsteinin käsialaa olevassa kappaleessa ei tuollaista kohtaa ollut. Tämäkös riemastutti yleisöä ja on katsottu samalle olleen pieni kuittaus Donald Trumpille, jota on arvosteltu hitaasta toiminnasta Puerto Ricoa ravistelleen luonnonkatastrofin aikana.

Mikäli haluat piristää päivääsi, niin eiköhän se laulavan Bill Murrayn parissa onnistu. Eli ei muuta kuin katselemaan videot alta.


Lisää luettavaa