Biniyam vaihtoi nimensä: ”Mieluummin epätäydellinen kuin tylsä”

Haastattelussa Bini!

Eino Manner

Moni saattaa tuntea räppärin nimeltä Biniyam, jota pidetään potentiaalisena artistina menestymään myös ulkomailla. Nyt Biniyam on vaihtanut nimensä ja vaikuttaa päivittäneen tekemistään näin muutenkin. Jatkossa hänet tunnetaan nimellä Bini. Ensimmäisenä ”uuden aikakauden” -näytteenä kuullaan kappaletta Internet Man, josta julkaistiin myös musiikkivideo.

Rumba otti räppäriin yhteyden ja kysyi missä mennään ja missä tullaan menemään.

Sinut tunnettiin aiemmin Biniyamina, mutta nyt olet Bini. Nimenvaihdos on varmastikin osa isompaa muutosta, voisitko kertoa siitä?

”Kaikki on aina kutsunut minua nimellä Bini. Minun mielestä on hauskaa, että se on myös artistinimi.”

”Halusin riisua minun projektista kaiken ylimääräisen artistiuden / virallisuuden ja keskittyä mahdollisimman kauniiden juttujen tekemiseen sekä musiikillisesti että visuaalisesti. Minun mielestä on siistiä, kun kuulija voi päästä artistia lähelle. Uusi Bini on se kuka oikeasti olen. Mielummin epätäydellinen kuin tylsä.”

Suomiräpin saralla vaikuttaa jo artisti nimeltä Bizi. Aistitko vaaran samankaltaisten nimien kohdalla?

”Bizi tekee todella siistiä musaa!”

”En nää siinä mitään ongelmaa. Ollaan Bizin kanssa erilaisia artisteja, jotka tekee eri juttua eri yleisölle. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun olen kuullut tämän rinnastuksen.”

Internet Man on ensimmäinen julkaisu uudella nimellä. Millainen kappale on kyseessä?

”Minulle Internet Man kuulostaa kauniilta kesäpäivältä. Halusin kanavoida tähän kappaleeseen sen saman fiiliksen mikä mulle tulee kun kuuntelen Stevie Wonderia autossa. Haluttiin tehdä kappale joka ei vain kuulosta, vaan myös tuntuu hyvältä.”

”Internet Mania on tehty on/off noin 2 vuotta. Siitä on varmaan lähemmäs 20 erilaista versiota. Haluttiin saada kappale just oikein. Biisiä on ollut tekemässä minun kanssa Jaska Stenroth, Joonas Laaksoharju, Mikael Myrskog sekä Jooel Jons.”

”Vokaaleissa kuullaan Elenzi sekä Karina-bändin Karin Mäkiranta.”

Biisille julkaistiin myös video, mitä kertoisit siitä?

”Internet Man -videon ohjasi Eino Manner ja koko muukin työryhmä koostui minun parhaimmista kavereista. Ei ole ehkä koskaan ollut noin hauskaa videokuvauksissa ja minun mielestä se näkyy videolla. Tanssikoreografia keksittiin kuvausten yhteydessä noin 10 minuuttia ennen kuvaamista.”

”Varmasti esitetään se joskus livenäkin jollain keikalla, se olisi todella kova.”

Mitä suunnitelmia sinulla on, siintääkö katse ulkomaille?

”Katse on ollut ulkomaille alusta asti, tosin nyt vielä enemmän kuin aikaisemmin. Minulla on tällä hetkellä tosi hyvä fiilis.

”Suunnitelmissa on myös julkaista enemmän musiikkia. Meillä on myös muutama siisti juttu kehitteillä, mistä en voi vielä puhua. Sanoin nyt kuitenkin.”