Black Sabbath -kitaristi Tony Iommin särösoolo-lapsikuoro-balladi ei vakuuta, mutta miehen terveydentilasta saatiin hyviä uutisia

07.01.2017

Black Sabbathin ikoninen kitaristi Tony Iommi on kärsinyt pitkään sairauskierteestä. Aiemmin tänä vuonna hän selviytyi imusolmukesyövästä, mutta sai pian kuulla saaneensa kurkkuunsa kyhmyn.

Nyt kitaristin terveydentilasta saatiin kuitenkin hyviä uutisia. Pois leikattu kyhmy oli osoittautunut hyvälaatuiseksi.

”Kurkustani löytynyt kyhmy oli tarkistettava, ettei se ole syöpäkasvain. Nyt joulupäivänä sain kuitenkin kuulla, että syöpäpesäkkeestä ei ole kyse”, Iommi kommentoi asiaa Planet Rockille.

”Nyt kaikki on hyvin. Tosin on koputettava puuta – tämän sanottuani putoan varmaan portaista”, hän lisäsi.

Iommi on nyt ymmärtänyt, että ikä painaa häntä. Aikaa ei ole loputtomiin.

”Olen ollut tien päällä jo viisikymmentä vuotta. Minun on nautittava jäljellä olevista päivistä ja oltava enemmän perheen ja ystävien kanssa”, Iommi kertoi aiemmin Metal Hammerille.

Liekö seurausta näistä ajatuksista, mutta Iommi on nyt tehnyt yhteistyötä kotikaupunkinsa Birminghamin kirkon kanssa. Yhdessä kirkon poikakuoron kanssa äänitetty How Good It Is on saanut melodiansa Iommilta ja sanoitukset psalmista 133.

Särökitaramelodia ja poikakuoro saa yhdistelmänä hieman koomisia, camp-humoristisia piirteitä, mutta ajatus on kaunis.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa