Nokkamies Kele Okereke vahvisti asian BBC:n haastattelussa.
Kuva: Wichita
Vielä tovi sitten huhut Bloc Partyn lopettamisesta velloivat julkisuudessa. Puhuttiin, etteivät bändin jäsenet olleet edes puhuneet toisilleen kuukausiin. Yhtyeen tulevaisuutta pohdittiin myös Rumban (14/2011) haastattelussa: ”Siihen, näemmekö enää Bloc Partya nykymuodossaan, ei kenelläkään ole vastausta. Tällä hetkellä se vaikuttaa epätodennäköiseltä.”
Nyt on kuitenkin uusi ääni kellossa. Brittirockarit pukkaavat neljännen studioalbuminsa pihalle vielä tänä vuonna. Okereken mukaan jo kaksi biisiä on nauhalla ja demojakin valmiina 17 biisistä. Bändi vetäytyi tauolle vuonna 2009.
Okereken viimeisin soololevytys The Hunter -ep ilmestyi 31. lokakuuta.