Bruce Dickinsonista Helsingin yliopiston kunniatohtori

Maiden-kippari saa yliopiston korkeimman tunnustuksen.

Sami Turunen

Helsingin yliopiston kotisivuilla julkaistiin lista vuoden 2019 kunniatohtoreista. Filosofisen tiedekunnan tuoreiden kunniatohtoreiden joukossa on musiikkipiireille varsin tuttu nimi: Bruce Dickinson.

Iron Maidenin solistille myönnettävä kunniatohtorin arvo on yliopiston korkein tunnustus ja filosofisen tiedekunnan promootio on Suomen akateemisista juhlista vanhin.

Kunniatohtorin arvolla tiedekunnat haluavat kunnioittaa oman tieteenalansa piirissä kansainvälisesti erittäin ansioituneita professoreita sekä yhteiskunnan ja kulttuurielämän vaikuttajia. Kunniatohtoreiksi vihittävät henkilöt ovat tehneet arvokasta työtä kukin omalla sektorillaan kansallisen ja kansainvälisen kehityksen hyväksi, ja heistä useilla on ollut pitkäaikaista yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa.

Helsingin yliopiston kunniatohtoreiksi on promootiovuosien varrella vihitty esimerkiksi tasavallan presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen sekä monia merkittäviä suomalaistaiteilijoita, kuten Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius ja Soile Isokoski.

”Bruce Dickinson on Iron Maiden -rockyhtyeen solisti. Iron Maiden on eräs maailman kaikkien aikojen menestyneimmistä rockyhtyeistä ja on myynyt yli 90 miljoonaa levyä. Dickinson on myös suorittanut lentokoulutuksen ja johtaa musiikkiuransa ohessa lentokonehuoltoon keskittyvää yritystä Cardiffissa. Hänen monipuolisuudestaan kertoo se, että hän on muun muassa palkittu oluenpanija, innostava puhuja, kaksi menestysromaania julkaissut kirjailija, radiojuontaja, elokuvakäsikirjoittaja ja kansainvälisen tason miekkailija”, yliopisto perustelee valintaansa.