Chia-siemeniä puuroon ja Instagramista itsetuntoa – uutuusbiisissä käsitellään nuoren miehen menestyspaineita kiintoisalla kerroksellisuudella

NCO paljastaa lisää tulevan albuminsa sisältöä.

Skorpionille levyttävältä NCO:lta ilmestyi aiemmin tänä vuonna yksipuolisesta rakkaudesta kertova kappale nimeltä Heidi. Nyt perjantaina taas ilmestyi NCO:n toukokuussa julkaistavaa albumia ennakoiva toinen single Lisää, jossa ollaan aivan eri aihepiirin äärellä kuin edellisessä biisissä.

Kappaleen on tuottanut Ruusut-yhtyeestä tuttu Miikka Koivisto, joka oli mukana tuottamassa myös NCO:n edellistä julkaisua.

Lisää-single kertoo nälkäisen nuoren kunnianhimoisiin tavoitteisiin johtavista pienistä nikseistä, jotka yhdessä muodostavat kohti korkeuksia kohoavat menestyksen portaat. Biisistä löytyy kuitenkin tarpeellinen annos itseironiaa ja ulkoisia tavoitteita jahtaavan ihmisen valintojen kyseenalaistamista, mikä värittää kappaletta kiintoisalla kerroksellisuudella.

Kappaleen rakenne on kekseliäs ja ottaa loppua kohden odottamattoman käänteen, tuoden osaltaan esiin NCO:n tavan yhdistellä hiphopin kotimaista ja globaalia perinnettä. Kuuntele biisi alta.

YouTube video

Lisää luettavaa