Chisu on palannut – ja taisi julkaista vuoden upeimman biisin

Kolmen ep:n trilogian ensimmäinen osa on ilmestynyt.

22.03.2019

Chisu julkaisi tänään Momentum 1 -ep:n. Kuukauden päästä julkaistaan toinen osa ja toukokuussa kolmas. Trilogiasta muodostuu Momentum 123 -albumi.

Chisun edellinen albumi Polaris julkaistiin vuonna 2015. Sen jälkeen artisti osallistui Vain elämää -ohjelmaan ja julkaisi 2017 singlen Ei riidellä enää. Chisu vieraili Paperi T:n Kaikki on hyvin -albumin (2018) singlellä Paniikki ja perusti Jori Sjöroosin kanssa projektin Roosberg, jonka debyyttisingle The Author tulee löytymään uudelta Muumi-soundtrackiltä.

Täydellisestä hiljaiselosta ei siis voi puhua, mutta jonkinlaiseksi paluuksi tämä on miellettävissä. Myös artistin itsensä mielestä.

”Periaatteessa tässä on ollut taukoa. En ole tuolla julkisuudessa silleen hillunut. Olen ollut aika kurinalaisesti työhuoneella, tehnyt musaa ja opetellut taas sitä, mitä studiotyöskentely on”, Chisu sanoo Ylen haastattelussa.

Momentum 1 -ep:llä on kolme kappaletta: Intron virkaa toimittava ja tulevaan valmistava Tule huominen. Dramaattinen ja pahaenteistä, öh, kineettistä energiaa ympärilleen keräävä Momentum. Momentum 1:n päättää Hittei, jonka osalta voisin heittää itseni likoon ja julistaa jo tässä vaiheessa vuoden parhaaksi biisiksi.

Kappaleet karkaavat kauas esimerkiksi Polaris-levyn popista. Ne jatkavat kokeellisen elektronisen popmusiikin kotimaista voittokulkua, esimerkiksi Ruusujen viitoittamalla tiellä, mutta tekevät sen suvereenilla tyylitajulla ja polvilleen panevalla, uhmakkaalla itsevarmuuden auralla. Tulemme varmasti kirjoittamaan aiheesta lisää!

Tulevilla keikoilla Chisun kokoonpano on kutistunut trioksi, jossa maestron rinnalla musisoivat Jori Sjöroos ja Alpo Nummelin.

Lisää luettavaa