Tuukka Hämäläinen tarkastelee sanoitusblogissaan tällä kertaa A.W. Yrjänän töitä. Ruoste-osasto tosin jätetään rauhaan ja suurennuslasin alle otetaan vaihteeksi CMX:n ep:t ja sinkkujen b-puolet.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: CMX
Kuten monet muutkin musiikki-intoilijat, pidän suuremmista kokonaisuuksista, joiden ylin muoto on epäilemättä temaattinen albumi. Teema- tai konseptialbumi on usein etenkin sanoituksellisesti yhteneväinen teos, eikä vain kokoelma irrallisia biisejä. Tämä ei tarkoita, etteikö teemalevyiltä voisi lohkaista singlejä tai etteikö yksittäisen laulun teksti voisi olla jopa laadukkaampi kuin rönsyilevä albumikokonaisuus.
Albumikokonaisuuden palvonta on kuitenkin aiheuttanut ilmiön, joka näkyy erityisen hyvin CMX:n kohdalla. Monipuolista musiikkia tuottanut yhtye on jo vuosikausia julkaissut kiinnostavimmat kappaleensa ep:illä ja singlejen b-puolilla. Tämä näkyy myös tuoreella Auringon kultainen kaupunki -ep:llä, jonka nimikkobiisi on edellisvuotiselta Iäti-albumilta, mutta kolme muuta kappaletta ovat saman kauden höyrypäisemmät tuotokset.
Tervetuloa kaksnollakakstoista
täällä hatut kourassa ootetaan
Tervetuloa kaksnollakakstoista
täällä hiekat hampaissa kirskuen
maailmanloppua
”Requiem 2012” (Auringon kultainen kaupunki -ep, 2011)
A. W. Yrjänän mukaan CMX tekee monet b-puolistaan ”päivässä”. Joistakin kappaleista, kuten vaikkapa Palvelemaan konetta -singlen minimalistisesta Huntu-b-puolesta nopean toteutustavan myös kuulee. Enimmäkseen b-puolet ovat kuitenkin CMX:n seikkailullisinta materiaalia, jossa yhtye uskaltautuu ottamaan riskejä. Esimerkiksi uuden ep:n viimeinen raita Vanhan liiton arkkiveisu on yli seitsemänminuuttinen tunnelmointi, jonka leijailevan progehippeilyn päälle Yrjänä lausuu proosarunomaista tarinaa.
Toisaalta CMX julkaisi vuoden 2008 Kaikki hedelmät -kokoelman kylkiäisenä HC-EP -nimisen minilevyn, jonka kolme hardcore-raitaa edustivat yhtyeen paluuta juurilleen Kolmikärjen (1990) maisemiin. Viimeisen kappale Vaikuttiko uusinnalta, edellinen puolestaan oli satiirinen ja itsereflektiivinen tykitys musiikin ja taiteen tilasta yhteiskunnassa.
Mä haluun olla tähti ja viihdyttää, haluun runkata peiliin ja kiihdyttää
kaiken järkevän ja arvokkaan lopullista niittiä jossain leikkaamon nurkassa
Liekö tämä kyllin realistista rautalankapuhetta kaverilta joka asuu maalla
omakotitalossa, kävelee näin, lukee päivät ja kirjoittaa yöt?
Sanoin aiemmin, että mytologiat tiedostamattomina elää meissä
ja tiedostamattomina ne ottaa meistä voiton.
Mitäs minä sanoin, heppirei! Halitulijallaa!
Here, logging off, Yrjänä 2008, peace!
”Vaikuttiko uusinnalta, edellinen” (HC-EP, 2008)
Jonkun mielestä edellä mainitut tekstit saattavat mennä suoraan vitsiosastoon, mutta sellaista en usko. Tommi Liimatta on todennut napakasti, ettei vitseiksi luokiteltavia biisejä kannata kuin korkeintaan soittaa kerran keikalla. Levyttäminen on siinä suhteessa ”vakavampaa”, vaikka ironista tulokulmaa olisikin. Pitänee paikkansa, ellei sitten puhuta varsinaisesta huumorimusiikista, joka on enemmäkin komedian alalaji kuin musiikin.
Auringon kultainen kaupunki -ep on siksikin mielenkiintoinen irtiotto, että Iäti on CMX:n tuotannossa kenties konservatiivisin levy, jonka kappaleissa on tekstejä möyten kaikki vähän liiankin kohdallaan. Jos Iäti tuntui kaavamaiselta – vaikka vain CMX:n omien kaavojen mukaan – on uusi ep vallankumousta ja uhmaa.
Joka kevät tuntuu siltä, että vuodet pimenee
lehdet puissa hohkaa värein himmeämmin hiukan aina
joka päivä vähän ennen edellistään hupenee
kasvot rakkaitten on hieman kalpeammat kuin on muistoissa
”Linnunrata” (Iäti, 2010)
Kysymys kuuluukin, miksi näin valtava kontrasti? Kyynisempi saattaisi sanoa, että albumimateriaalin tulee olla helposti lähestyttävää, jotta se uppoaisi ”suureen yleisöön”. Single- ja ep-myynti oli jo digiaikaa ennenkin hyvin marginaalista, eikä siihen kohdistunut mitään myyntivaatimuksia. Tähän en kuitenkaan itse usko, etenkin kun CMX:n tiivis fanikunta ostaisi vaikka hiphop-levyn, jos yhtye päättäisi sellaisen tehdä. (Tätähän me kaikki toivomme!)
Musiikki on tiukalla niin että silmät pullistuu!
”Epäluoma” (Minun sydämeni on särkynyt -single, 2002)
Siispä palaan aiempaan ajatukseen pyhästä albumikokonaisuudesta. Albumilla kaiken pitää natsata – niin tarkkaan ettei poikkeamia tai irtiottoja sallita. Ehkä samasta syystä Kotiteollisuudella oli (ennen tuoreinta albumiaan) tapana jättää kaikki hitusenkin poikkeavat biisit sinkuille. Tosin Kotiteollisuuden kohdalla tyylilliset erot ovat muutenkin aivan minimaalisia.
Itse toivoisin etenkin pitkän linjan yhtyeiltä vapaampaa räiskintää ja tyylillistä seikkailua, niin musiikin kuin sanoitustenkin kannalta. Mitä sitten jos tulee välillä tehtyä sekavampi albumi tai pari pöhkömpää biisiä? Rockia se vain on.