Coil-projekti Time Machines soi Helsingissä

Drew McDowall saapuu Ääniwalliin keväällä.

03.03.2020

Drew McDowall aloitti yhteistyön Coil-yhtyeen kanssa 1990-luvun alussa ja oli varsinaisena jäsenenä 1990-luvun loppupuolikkaan. Coilin jäsenet McDowall, John Balance ja Peter Christopherson julkaisivat Time Machines -nimisen projektin vuonna 1998. Abstraktia ja immersiivistä modulaarisyntikkadronea sisältävä albumi erosi Coilin materiaalista niin paljon, että he eivät laskeneet sitä Coil-albumiksi. Myöhemmin mielipiteet ovat muuttuneet, ja esimerkiksi Spotifyssa Time Machines on osa Coilin diskografiaa.

Tämän alustuksen kautta itse asiaan: Drew McDowall saapuu esittämään tämän psykedeelisen mestariteoksen Helsinkiin. Time Machinesin drone soi Ääniwallissa keskiviikkona 13. toukokuuta.

Illan muut artistit ovat viime kesänä Sidewaysissa konsertoinut tanskalainen noise-artisti Puce Mary ja Tukholmassa asuva yhdysvaltalaisminimalisti Kali Malone.

Liput maksavat 27,50 euroa ja niiden myynti alkaa Tiketissä 5. maaliskuuta.