Costeen rosoisessa ja melankolisessa biisissä ei anneta uusia mahdollisuuksia

Älä pyydä mua takas enää -kappale on juuri niin surumielinen kuin nimi antaa ymmärtää.

Perjantaina ilmestyi Costeen uusin single Älä pyydä mua takas enää, joka on myrskyävän raivokas sivallus rikkovan ihmissuhteen jälkeisistä tuntemuksista käsin. Kolmatta albumiaan viimeistelevä Costee on tehnyt kappaleen yhdessä tutun tiiminsä kanssa, joka koostuu Heviteemusta ja Mikko Tiaisesta. Tänä vuonna julkaistavan albumin tekoprosessista artisti kertoo seuraavaa:

”Ollaan löydetty Nuuksiosta tosi kiva Airbnb-mökki, jossa käydään usein tekemässä biisejä. Seuraavan levyn todella moni biisi on syntynyt siellä – en tiedä mikä siinä paikassa on, mutta joku siellä sytyttää.”

Uusimmasta biisistään Costee vuorostaan toteaa näin: ”Kappale tehtiin tokan reissun ekana iltana mun broidin Mikko Tiaisen ja Heviteemun kanssa. Vaikka tämän teksti on pitkälti mun omaa tarinaa ja fiiliksiä, niin ehkä joku muukin löytää tästä tarttumapintaa.”

Vaikka ei biisin sanomaan sinänsä samaistuisi, löytyy kappaleen syövereistä sen verran intensiivisiä tuntemuksia ja universaaleja vihan ja pettymyksen tunteita, että vertaistukena se varmasti toimii yhteen jos toiseenkin olotilaan. Älä pyydä mua takas enää onkin synkeään maisemaansa nähden yllättävän viettelevä kokonaisuus, kutsuen tummina tärisevine sointuineen ja massiivisine melodioineen houkuttelevan jännitteisen tunnelman äärelle.

Warnerin ja Etenee-levymerkin kautta musiikkinsa julkaisevalla Costeella on meneillään keikkakiertue, jonka tulevat päivämäärät löytyvät jutun lopusta. Alta näet myös Älä pyydä mua takas enää -biisin lyriikkavideon.

YouTube video

Keikat 2022:

Pe 25.3.2022 Ravintola Poro, Tampere
Pe 1.4.2022 Corner Inn, Kemi
La 2.4.2022 Halfmoon Nightclub, Rovaniemi
Pe 8.4.2022 Mango, Oulu
La 9.4.2022 Korjaamo, Helsinki
Su 17.4.2022 Siilifest, Kankaanpää
Pe 22.4.2022 Escape, Jyväskylä
La 23.4.2022 Baltic Princess, Turku
La 30.4.2022 Jimmy’s, Pori
Pe 6.5.2022 Utopia, Turku
La 7.5.2022 Nuorisofestivaali Mikkeli On Air
Pe 13.5.2022 The Circus, Kuopio
Ke 18.5.2022 Sakki-risteily 2022, Helsinki
Pe 27.5.2022 Night Vaakuna, Mikkeli

Lisää luettavaa