Daft Punkin markkinointikoneisto jatkaa ruksuttamistaan – tällä kertaa vuorossa nukkeja

10.07.2013

Daft Punkin uusin albumi saapui ennennäkemättömän mediahypen saattelemana – eikä markkinointikikkailu siihen loppunut.

(Kuva: Columbia)

Ranskalaisen Daft Punk -koneduon Random Access Memories -albumi ilmestyi ennennäkemättömän mediapyörityksen saattelemana. Aluksi albumista julkaistiin noin tuhat lyhyttä näytettä, joista oli vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään. Huhtikuussa toimittajia lennätettiin Ruotsiin kuuntelemaan levyä niin, ettei siitä saanut kirjoittaa mitään. Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin teki levystä kuitenkin kuvakollaasin, joka sai jopa kansainvälistä huomiota.

Lopulta levy ilmestyi ja tanssikansa hullaantui, vaan markkinointikoneiston rattaat sen kun pyörivät pyörimistään. Nyt on nimittäin ilmoitettu, että 27. joulukuuta myyntiin on tulossa Daft Punk -näköisnukkeja.

Nukeilla tulee olemaan päällään tutut avaruusmiehen asut, ja niitä tulee myyntiin yhteensä seitsemän erilaista pakettia.

Nukkeja pääset ihmettelemään täältä.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun duo ikuistetaan nuken muotoon. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2010, kun kaksikko teki soundtrackin Tron: Legacy -elokuvaan-

Lisää luettavaa