Dalai Lama julkaisee 85-vuotissynttäreidensä kunniaksi levyn – musiikin albumille tekee muusikko, jonka edellinen levy oli silkkaa doomia

Sinkku julkaistu.

10.06.2020

Dalai Lama julkaisee levyn.

Dalai Lama täyttää heinäkuun 6. päivä 85 vuotta. Sen kunniaksi julkaistaan albumi Inner World. Levyltä on jo julkaistu kappale Compassion.

Ihan pelkästä kuriositeetista ei ole kyse, sillä musiikin levylle ovat tehneet uusiseelantilaiset Junelle ja Abraham Kunin. Heistä jälkimmäinen on indieartisti ja tuottaja, jolla on bändejä aina perinteisemmästä indiestä jazzin kautta Demons of Noon -yhtyeen doom-henkiseen jyrinään.

Idea projektiin lähti, kun Junelle antoi Dalai Laman avustajalle käsinkirjoitetun kirjeen, jossa kertoi ideastaan yhdistää Dalai Laman opetuksia musiikkiin.

Levy olisi helppo ohittaa new age -hörhöilynä, mutta ainakin Compassion on vallan mainiota tunnelmointia, joka sopii loistavasti vaikkapa Suomen yöttömiin öihin. Levyn tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.

Kuuntele Compassion alta.

Lisää luettavaa