Dave Lindholm ja Simo Frangen löivät karvaiset kätensä yhteen – tekivät maailman ensimmäisen albumin omassa kategoriassaan

Dave ja Simo yhteen soppii, panivat itsensä studioon.

04.09.2017

Maailman ensimmäinen palindromialbumi Tana! Hitit ihanat! ilmestyy perjantaina.

Albumi on Simo Frangenin ja Dave Lindholmin työstämä. Mukana albumia tekemässä oli myös äänittäjänä parhaiten tunnettu Jani Viitanen.

Tiedotteen mukaan Simo ja Dave asuvat Tampereen Tammelassa naapuritaloissa, ja eräässä anniskeluravintolassa Simo ehdotti albumin tekoa Davelle, joka suostui tähän välittömästi.

”Simo teki ison kasan täysin uusia palindromeja, jotka hän kiikutti studioon. Jokaiselle palindromille mietittiin yhdessä sopiva tai muuten vaan hassu musiikkityyli. Sitten Simo lausui ja mölisi samalla kun Dave soitti kitaraa. Suurin osa biiseistä saatiin ensimmäisellä otolla purkkiin. Myöhemmin Jani teki biisiin muut orkesterisoittimet ja Dave soitti soolot”, tiedote kertoo.

Kappaleiden tyylikirjo vaihtelee ”humpasta bluesin kautta punkkiin ja diskosta Irwinin kautta eroottiseen hönkäilyyn.”

Odotetaan kauhulla ja innolla.

Lisää luettavaa