Death Hawks liitelee jälleen: uutta musiikkia ja erikoiskeikkoja

Psykedeliarokkareiden neljäs albumi ilmestyy kesäkuussa.

20.03.2019

Death Hawksin edellisestä albumista Sun Future Moon on ehtinyt vierähtää neljä vuotta. Psykedeliarokkarit julkaisivat viime kesänä Atitlán-nimisen singlen, mutta levylle se ei ole tulossa.

Teemu Markkulan johtama yhtye julkaisi tänään Scent of Life -nimisen kappaleen, joka on ensimmäinen single tulevalta Psychic Harmony -albumilta. Progesävyjä ja 80-luvun spägäisiä poptunnelmia sisältävä kappale viestittää sävellyksen ottaneen entistä enemmän jalansijaa Death Hawksin musiikissa, vaikka huuruilullekin löytyy paikkansa.

”Olemme aina etsineet ennenkuulumattomia ja yllättäviäkin musiikillisia tapoja ilmaista itseämme. Sävellystyötä voisi melkein kutsua kemialliseksi reaktioksi, jossa eri elementtien yhdistäminen voi johtaa vaikka räjähdykseen tai euforiaan. Inspiraatio on erittäin addiktoiva tila”, Markkula kommentoi.

Bändin neljännellä albumilla vierailevat soul-kuningatar Nicole Willis, jouhikkomaestro Pekko Käppi ja jazz-suuruus Jukka Eskola. Psychic Harmony ilmestyy 7. kesäkuuta.

Sitä ennen on luvassa kaksi erikoiskeikkaa, joilla Death Hawks soittaa Psychic Harmonyn alusta loppuun. Nämä ovat 17. toukokuuta Tampereen Klubilla ja 18. toukokuuta Helsingin Kuudes linja -klubilla.

Scent of Life -single löytyy alta Spotify-upotuksena. Youtubeen se on tulossa ilmeisesti vielä tämän päivän aikana.

Lisää luettavaa