Doom-legendoja Suomeen – Trouble-jäsenten nykykokoonpano soittaa Helsingissä

The Skull nähdään keväällä Helsingissä.

The Skull esiintyy perjantaina 10. toukokuuta Helsingin Kuudes linja -klubilla. Liput maksavat 17,50 euroa ja niitä myy Tiketti.

The Skull on Trouble-jäsenten Eric Wagnerin, Ron Holznerin ja Jeff Olsonin vuonna 2012 perustama kokoonpano. Olsonin on sittemmin korvannut Cathedralissa miltei 20 vuotta rummuttanut Brian Dixon. Kitaristeina toimivat Lothar Keller ja Witch Mountainin Rob Wrong.

Troublen toisen albumin mukaan nimetyn The Skullin oli aikomus esittää vain Troublen vanhaa materiaalia, mutta bändi on julkaissut kaksi omaa tuotantoa sisältävää albumia, For Those Which Are Asleep (2014) ja The Endless Road Turns Dark (2018).

Illan avaa Musta Risti.

The Skull (USA), Musta Risti
Pe 10.5.2019 Helsinki, Kuudes linja
Liput 17,50/19 €
Tapahtuma Facebookissa