Dreamgirls-jäsen Mon-Sala julkaisi tänään ensimmäisen singlensä – kuuntele se tästä

Mon-Salan debyyttisingle nyt ulkona.

20.09.2019

Dreamgirlsin riveistäkin tuttu Mon-Sala on julkaissut ensimmäisen singlensä.

Tänään julkaistu kappale Boys Don’t Cry esittelee hahmon, joka törmäilee vuorotellen seiniin, toisiin ihmisiin ja itseensä. Kyseessä on myös ensimmäinen julkaisu tulevalta EP:ltä, jonka on määrä ilmestyä loppuvuoden aikana. Mon-Sala on kommentoinut kappaleen syntyä seuraavasti:

”Syksyllä 2017 illat venyivät kerta toisensa jälkeen räppijatkoille yksiööni. Jossain vaiheessa halusin lisää tekstejä esitettäväksi. Boys Don’t Cry:n ensimmäinen verse on kirjoitettu nopeasti yksien huuruisten jatkojen jälkeen. Mulla on edelleen sen ns. demo tallessa puhelimen muistiossa. Kesti kuitenkin kaksi vuotta kerätä tarpeeksi etäisyyttä, jotta pystyin kaivamaan biisin raakaversion ulos virtuaalisesta pöytälaatikosta. Mulle oli tärkeää, että Vera (Elo) teki tähän ekaan julkaisuun biitin, koska me aloitettiin musiikin tekeminen yhdessä. Vaikka me ollaan ehditty tehdä juttuja jo hetken erillämme, niin tuntui todella luontevalta palata työskentelemään taas yhdessä.”

Singlen kansikuvasta vastaa taiteilija ja tuottaja Gabriel Boicel, alias Two Heavens, joka myös vaikuttaa tulevalla EP:llä tuotannollaan. Boys Don’t Cry -kappaleen voi kuunnella tuoreeltaan alta.

https://open.spotify.com/album/2zevFmx2ExKtW9gChQMzLQ

Lisää luettavaa