”Ei mua yks vitun vartijaretku tai poliisi pelottanut” – Kontulassa järjestettävä festivaali paneutuu alakulttuureihin(kin)

Kontulassa järjestetään elokuvafestivaalit.

Kontula Urban Film Festival järjestetään toista kertaa Helsingin Kontulassa lauantaina 13. lokakuuta 2018. Festivaalin esityspaikkana ja tekijävieraiden kohtaamispaikkana toimii Kontulan nuorten toimintakeskus Luuppi.

“Tänä vuonna festivaali esittää kotimaisia dokumenttielokuvia ja myös fiktiota. Kontulahan on Suomen monikulttuurisimpana lähiönä täydellinen paikka kaupunkimaisen elämän globaalille pohdiskelulle”, kertoo nuorisotalo Luupin toiminnanjohtaja Jukka P. Mattila. Hän on yksi festivaalin järjestäjistä, joka on ollut tekemässä myös Sodankylän elokuvajuhlia.

Vähän aikaa sitten Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla ensi-iltansa saanut Ei koskaan enää kertoo itähelsinkiläisen naisräppäri Mercedes Bentson kasvutarinan huumeidenkäyttäjästä ja parisuhdeväkivallan uhrista menestyneeksi naisräppäriksi, mutta valitettavasti alistetuksi yhdestä alistettujen naisten maailmasta toiseen. Elokuva nähdään myös Kontulassa.

Festivaalilla nähdään myös mm. virkavallan Stop töhryille -projektin seurauksia kuvaava dokumentti Uudet Diktaattorit – Stadilaisen Graffitin Arkeologia 1986-2010 (2017) sekä samasta ilmiöstä kertova komedia Punasii päin (2018).

Festivaalin Facebook-sivut löydät täältä. Sieltä löydät myös leffojen aikataulut.