Eikö musiikissa ole tarpeeksi Rauni-Leena Luukanen-Kildeä tai Juhan af Grannia? Tutustu suomalaisbändiin, jolla on uusinta tietoa lentävistä lautasista

U.F.O.-tutkimuksia on yhtyeen nimi.

20.03.2018

Suosittelemme tarkistamaan, että foliokypäränne on tiukasti päässä ja valtion asentamat hammaspaikat on kaivettu irti. U.F.O.-tutkimuksia on yhtye, jonka kuuntelemisesta ette tahdo jäädä viranomaisille kiinni.

”Avaruuksien yllätyksien tarinankertojan” Valentin Kocmocin ja ”avaruuksien aaltoliikkeiden viestijän” Omega Oblinskyn muodostama duo on saattanut meidät kaikki suureen riskiin lataamalla internetiin ensimmäisen kuunnelmansa Virhetulkintoja. Seitsenminuuttinen infopaketti perustuu K. Gösta Rehnin teokseen Uusinta tietoa lentävistä lautasista (Otava, 1970).

Abduktion uhka on alati läsnä, joten ette kuulleet meiltä, että U.F.O.-tutkimuksia esiintyy 29. maaliskuuta Helsingin Sir Oliverissa, 30. maaliskuuta Kouvolan Bar Downtownissa ja 31. maaliskuuta Helsingin Ravintola Cactuksessa.

Lisää luettavaa