Eläinmaailman Oscar-pysti tulossa Suomeen? ”Kuvauspäivä oli mieluinen kun sai hodareita ja herkkuja syödäkseen”

Kuvausten jälkeen mentiin lenkille.

Soliti-levy-yhtiölle levyttävä kotimainen indieyhtye Pink Chameleons julkaisee perjantaina virallisesti kappaleen Hot Dog.

Kappale ja sen video on ennakkokuuntelussa ja -näytössä Rumbassa tästä päivästä lähtien.

Yhtye itse kertoo kappaleen videosta seuraavaa:

”Saatiin loistava idea, koska biisin nimi on Hot Dog niin kyllähän nyt videossa pitää olla hodaria syövä koira. Tällä mentiin ja tällainen tuli. Tähdeksi saatiin singlen kannessakin komeileva upea Buio-koira. Hän veti valtavan hienon roolisuorituksen ja taisi kuvauspäivä olla mieluinen kun sai hodareita ja herkkuja syödäkseen. Kuvausten päättymistä juhlittiin Buion kanssa lähtemällä extra-pitkälle lenkille metsään.”

Samalla yhtye kertoi julkaisevansa ensimmäisen pitkäsoittonsa Peace & Love 21. päivä toukokuuta. Tätä ennen yhtyeeltä on ilmestynyt kolme singleä sekä ep.

Videon ovat ohjanneet Paltsa ja Krista Salama, ja näet sen alta.