Likasesta Etelästä tuttu MC Rambo on julkaissut biisin Ellenin kanssa.
Biisin nimi on Kielimuuri, ja sillä kuullaan niin espanjaa, suomea kuin ruotsiakin. Prossin tuottamalle biisille julkaistiin myös Taneli Leinosen tekemä musiikkivideo, jonka voit katsoa alta.
”Kaksikielisyys on molempien elämässä merkittävä asia, joten kielten yhdisteleminen tuntui uudenlaiselta, mutta luontevalta haasteelta. Kappaleen nimi Kielimuuri kuvastaa sitä, ettei musiikista nauttiminen vaadi yhteistä kielipohjaa”, Ellen ja Rambo kertovat kappaleesta.
Biisi on nykinyt alle neljässä päivässä liki 40 000 katsojaa, joten pienimuotoisesti hitistäkin voi jo puhua. Hyvä hyvä!
Katso kappaleen video alta.