Endtroducing….. 25 vuotta – tällaisen vastaanoton DJ Shadow sai

Lue levyarvio vuodelta 1996 ja muista perjantaina ilmestyvä juhlaversio.

DJ Shadow julkaisi Endtroducing…..-debyyttialbuminsa 25 vuotta sitten. Albumista ilmestyy tänä perjantaina 25-vuotisjuhlapainos, joka pitää sisällään alkuperäisnauhoista Abbey Roadilla uudelleenmasteroidun version levystä. Shadow sanoi löytäneensä alkuperäiset DAT-nauhat uudelleen vasta hiljattain. Hänen mukaansa nauhoilta paljastui lukuisia yksityiskohtia, joita lopputuotteessa ei ole aiemmin kuultu, ja jotka hän itsekin oli unohtanut.

Juhlaversion lisäksi perjantaina ilmestyy seiskatuumainen, jonka a-puolella on Cut Chemistin remix albumin kappaleesta The Number Song ja b-puolella vain tältä julkaisulta löytyvä Shadow’n kappale Endtroducing: Drums, Drops & Scratches.

Endtroducing….. arvioitiin Rumban numerossa 23/96. Esa Kleemolan mukaan albumi ansaitsi neljä tähteä. Arvio alla.

DJ Shadow
Endtroducing…..
Mo Wax

Jos DJ Shadown musiikilla on arkkitehtoonista muotoa, niin kyseiseen tilaan on hänen mielestään varmasti sijoitettu levykauppa tai pölyisillä vinyyleillä täytetty divari. Sellainen minne cd-levyillä ei ole pääsyä. Samanlainen kuin Endtroducing-albumin kannessa.

DJ Shadow, ystävien kesken Josh Davis, on nimittäin pahimmanlaatuinen vinyylinarkomaani, eikä hän ole edes vaivautunut pitämään lukua kokoelmiensa kokonaissaldosta vuoden 1988 jälkeen. Ja noista rahisevista tai rahisemattomista kiekoistaan herra Davis ottaa myös kaikki musiikillisten soundtrackiensä rakennuspalikat. Aivan kuten tuhannet muut vinyyleihin seonneet tanssimusiikin Ornette Birks Makkoset MC-ystävineen tai ilman. Ja nykyäänhän on muotia tehdä soundtrackejä elokuviin, joita ei oikeasti ole olemassa.

Vaan niin vain on, että Mo Wax -merkin sanfranciscolaiskiinnitys ottaa reilun etumatkan suurimpaan osaan kilpakumppaneistaan ja tarjoaa kiehtovan matkan kollaasimaailmassaan levyn ensiraaputuksista lähtien. Tarjolla on niin kokeilevaa kolinaa kuin äärimmäistä herkistelyä, tutunoloisia (mutta seuraavassa hetkessä äkkiväärästi kieroutuvia) hiphop-biittejä; poimintoja klassisesta, jazzista, rokista, mustan rytmimusiikin eri varianteista ja lukemattomista muista musiikillisista tai epämusiikillisista tyyleistä ja samplelähteistä. Useimmiten samassa kappaleessa, yhtäaikaisesti tarjoiltuna. Välillä viime vuosikymmenen coldcutteja mukaillen, välillä potentiaalisen 2000-lukuisesti möykäten.

Niin paljon kuin Endtroducing hetkittäin muistuttaakin Mo Waxin muita suojatteja tai vaikkapa Portisheadiä hyvänä päivänä ja ilman Beth Gibbonsia, haluaa DJ Shadow pitää marginaalia trip-hoppareihin. Josh Davis haluaa Automatorin tapaisten San Francisco -nimien kanssa olla uudistamassa Dr. Dre -muottiin jumiutunutta hiphoppia ja kumartaakin kohteliaasti lajin pioneereille (lähettäen puolestaan terveisiä Dre-kaartille kappaleessa Why Hip Hop Sucks ´96). Ja yllättäen varjomiehemme on saanut tuotokseesa kasapäin kieroa huumoria ynnä persoonallisuutta, mutta samalla tarvittaessa myös kauneutta ja sielukkuutta. Endtroducingin avaintermi onkin tunnelma – vahva sellainen. Levyn helmi Midnight In a Perfect World maksimoi haikean melankolian mille tahansa kynttiläillalliselle sopivaksi ja tarjoaa samalla albumin mielenkiintoisimman sampleanekdootin. Jos kansivihkon pieneen pränttiin nimittäin on uskomista, on DJ Shadow käyttänyt kyseisessä kappaleessa samplelähteenään (kaikista maailman artisteista) Suomi-poika Pekka Pohjolan vinyyliteosta!

Ja jos se Josh Davisin elokuva olisi ihan oikeasti tätä soundtrackia varten olemassa, luulisinpa sen muistuttavan Seveniä, Babylon 5:ttä, Pianoa ja Marx-vejesten komedioita. Yhtä aikaa.

Esa Kleemola