Ennätyshelteet ovat täällä

Lyyti julkaisi uuden singlen, jonka inspiraationa toimi Ruokolahden leijonan tapaus.

17.06.2022

 

Lyyti julkaisi Ennätyshelteet-nimisen kappaleen, jonka on syntynyt halusta kirjoittaa ”biisi, jota olisi ihana soittaa paahteisilla lavoilla”. Ja niitä paahteisia lavoja on luvassa, Lyytin festarikesän ohjelma löytyy alta.

”Ennätyshelteisiin tiivistyy kaikki kesän tunteet: megahelle on ihana pakahduttava poikkeustila, mutta samalla siinä on jotain uhkaavaa ja pelottavaa, niin kuin ylitse vyöryvissä tunteissakin”, Lyyti sanoo.

Lyytin eli Lydia Lehtolan kirjoittaman kappaleen on tuottanut hänen yhtyeensä kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa. Äänityksestä ja miksauksesta on vastannut Väinö Karjalainen. Lyyti kertoo ”puhuneensa heti samaa kieltä” Karjalaisen kanssa, vaikka kyseessä oli heidän ensimmäinen yhteinen projekti.

”Biisissä esiintyvän leijonahahmon inspiraationa toimi Ruokolahden leijonan tapaus 90-luvulta. Itä-Suomessa tehtiin tuolloin havaintoja maastossa liikkuneesta leijonasta, mutta lopullista varmuutta eläimen olemassaolosta ei saatu. Tällaisia tapauksia tunnetaan muualtakin maailmasta, ja ilmiölle on nimikin: Alien Big Cats, isot kissaeläimet, jotka liikkuvat kaukana luonnollisista elinympäristöistään. Usein näiden tapausten yllä on mysteerin verho.”

”Mietin, että jos leijonat joutuvat aavikoitumisen myötä etsimään uusia asuinseutuja, miksei joku niistä eksyisi tännekin. Ruokolahti muuttui sitten biisissä Helsingin Ruoholahdeksi niiden seutujen mukaan, joilla itse viime kesänä kirmasin tunteideni pauloissa. Laulussa on vauhdin hurmaa ja se tuntuu sadulta, kuin kesä parhaimmillaan.”

Upea biisi suorastaan vaatii olla tämän kesän indiehitti aina Pauliina Nykäsen valloittavaa kansitaidetta myöten.

Lyyti keikalla:
25.6. Stadin Juhannus, Helsinki
30.6. Provinssi, Seinäjoki
2.7. Laukon kartano, Vesilahti (+Litku Klemetti)
7.7. Puistojuhlat, Jyväskylä
8.7. Kajaanin Runoviikko, Kajaani
9.7. Aawastock, Ylitornio
15.7. Downtown Calling, Helsinki
16.7. Bättre Folk, Hailuoto
6.8. Kulttuuritehdas Siihtala, Joensuu (jousi-trio)
10.8. Finlayson, Tampere (jousi-trio)
26.8. Festivaali, Tampere

Lisää luettavaa