Helsingin Suvilahdessa 13.–15.8. järjestettävä Flow Festival kohoaa laajalla indie-kattauksellaan kesän kotimaisten festivaalien kärkeen.
Kuva: XL
Flow Festival täyttää elokuussa Suvilahden voimala-alueen tuoreilla ja kiinnostavilla esiintyjillä. Esimerkiksi Provinssirockin patavanhoillisen ohjelmiston rinnalla kattaus vaikuttaa varsin virkistävältä. Flow’n musiikillinen kirjo venyy jazzista ja maailmanmusiikista elektroon ja indierockiin.
Festivaaliin otetaan varaslähtö jo keskiviikkona 11. elokuuta, jolloin LCD Soundsystem esiintyy ennakkokonsertissa. James Murphyn yhtyeen uutuusalbumi julkaistaan toukokuussa. Murphyn haastattelun voi lukea seuraavasta Rumbasta, joka ilmestyy 30. huhtikuuta.
Varsinainen festivaaliviikonloppu alkaa perjantaina 13. elokuuta. Silloin Suvilahdessa nähdään Paper Planes -hitistään suurellekin yleisölle tuttu srilankalaissukuinen brittilaulajatar M.I.A.
Muun muassa Rolling Stone ja Blender valitsivat M.I.A.:n vuonna 2007 julkaistun Kala-albumin vuoden levyksi. NME uumoilee, että M.I.A.:n seuraava levy julkaistaan kesäkuun lopussa, joten Suvilahdessa saadaan todennäköisesti kuulla uusia biisejä heti tuoreeltaan.
Ajankohtaisuuden aallonharjalla ratsastaa myös Sound of 2010 -valinnaksi nostettu Marina and the Diamonds, joka paljasti Flow-visiittinsä jo toissa viikolla julkaistussa Rumbassa.
Uusia albumeja tulevista Flow-vieraista ovat hiljattain julkaisseet myös tuottaja Kieran Hebdenin artisti-alterego Four Tet , ruotsalainen The Radio Dept sekä soolodebyyttinsä tehnyt Sigur Rós -laulaja Jónsi.
Brittiläinen The XX puolestaan nousi viime vuoden kohutuimpien tulokkaiden joukkoon ja esiintyi juuri Yhdysvalloissa Coachella-festivaalilla.
Yhdysvaltalaisista nousevista indie-nimistä Suvilahteen saadaan The Drums, Beach House, Surfer Blood ja Girls.
Huh. Vedetään tässä välissä henkeä ja mainitaan siinä sivussa, että festivaalin kattaukseen kuuluu myös useasti Suomessa nähty ranskalainen pehmoelektroyhtye Air.
Klubiesiintyjien kenties kiinnostavin nimi on sekä oman dj-settinsä ja Major Lazer -projektinsa materiaalia soittava yhdysvaltalaistuottaja Diplo.
Kotimaista kattausta tällä erää edustavat muun muassa Villa Nah, Ricky-Tick Big Band, Husky Rescue, Ville Leinonen & Majakan soittokunta sekä Yona & Liikkuvat pilvet.
Ohjelmistoon on luvassa vielä täydennystä kevään ja kesän mittaan.
Kolmen päivän liput tulevat myyntiin maanantaina 26. huhtikuuta. Hinta on 102 euroa. Päivälippuja aletaan myydä myöhemmin.
Flow Festival Helsingin Suvilahdessa 13.–15.8., LCD Soundsystem -ennakkokonsertti 11.8.