Ensinäytössä palkitun musiikkivideo-ohjaaja Juha Ilmari Laineen itse itsestään kuvaama video

Rumban ensinäytössä Juha Ilmarin & Nynnyjen musiikkivideo

22.04.2020

Juha Ilmari & Nynnyt julkaisivat ensimmäisen singlensä nimeltä Punainen asfaltti. Kappaleelle tehtiin myös video. Ennen bändinsä kokoamista yhtyeen nokkamies Juha Ilmari laine on niittänyt mainetta palkittuna musiikkivideo-ohjaajana. Hän on ohjannut videot esimerkiksi Ellinooran Elefantin paino -kappaleelle ja Color Dolorin biisille Anyway the Wind Blows. Laine on myös Instagramissa tutuksi tulleen Kansan Kasvot -sarjan tekijä.

Punainen asfaltti on vetreä ja toiveikas poprock-biisi, jossa on häivähdys suomalaisen iskelmän tuomaa haikeutta. Kappaleen musiikkivideo on hämmentävän yksinkertainen, mutta tyylikäs. Videolla Laine soittaa biisin itsekseen punaisen seinän edessä. Videon omituinen rajaus johtuu kuulemma siitä, että Laine on kuvannut teoksen yksin. Rumballa on nyt ilo tuoda ensinäyttöön Juha Ilmarin & Nynnyjen musiikkivideo Punainen asfaltti. Video löytyy jutun lopusta.

Yläasteella Laine soitti taiderokkia ja piti musiikin laadullisena mittarina sen vaikeutta. Vuosia myöhemmin hän liittyi Lion Zaroo -nimiseen rockyhtyeeseen ja huomasi kevyemmän rokin hienouden.

”Liityin parikymppisenä rokkibändiin, ja kuin taikaiskusta lavojen edustat olivat täynnä tanssivaa yleisöä, vaikka musiikki oli sävellyksellisesti ja sanoituksellisesti yksinkertaisempaa eli silloisen mittarini mukaan huonompaa. Tämä oli suuri ahaa-elämys: kyllä rokki on poikaa!”

Lisää luettavaa