Ensisoitossa Ghost Worldin uusi single

Yhtye julkaisee kolmannen albuminsa huhtikuussa.

19.02.2020

Ghost World julkaisee Altar-albuminsa 3. huhtikuuta Svartin kautta. Singlekappale Blood ilmestyy perjantaina, mutta on kuunneltavissa Rumban sivuilta jo nyt.

Levy-yhtiöstä kerrotaan, että Altar ”on mixtape yksinäisille, kokoelma tarinoita täyttymättömistä unelmista ja lupauksista”.

”Jokainen kappale on kuin oma planeettansa, joka kuitenkin kiertää samaa jättimäistä polttavaa tähteä. Viittausten kirjo on laaja ja melkein tunnistettava, mutta menneisyys, jonka kanssa käydään dialogia, on liian epätodellinen. Kuin heräisi 2000-lukuun rinnakkaistodellisuuden makuuhuoneesta. Musiikki on monisävyistä ja tarttuvaa. Sanoituksissa sekä musiikissa liikutaan pimeistä kellarin nurkista iloisiin tanssisaleihin.”

Näinhän se on. Blood on kaleidoskooppimaisen kiehtovaa ja raikasta leikekirjarockia. Kuuntele biisi:

Lisää luettavaa