Eppu Normaalin Pantse Syrjä sai tuomion – kahdesta ex-vaimonsa pahoinpitelystä 60 päivää ehdollista vankeutta

Pantse Syrjä sai tuomion.

04.10.2018

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi eilen Eppu Normaalin kitaristi-säveltäjä Mikko ”Pantse” Syrjän ehdolliseen vankeuteen ex-vaimonsa pahoinpitelystä.

Syrjä sai tuomion kahdesta pahoinpitelystä. Hänet tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan entiselle puolisolleen korvauksia aiheuttamastaan kivusta ja särystä sekä oikeudenkäyntikuluista yhteensä noin 11 000 euroa. Yhden pahoinpitelyn osalta syytteet hylättiin.

Valtiolle Syrjä joutuu korvaamaan noin 290 euroa. Kelalle Syrjä on puolestaan velvoitettu maksamaan vahingonkorvauksina noin 1 900 euroa.

Syyttäjä vaati Syrjälle ehdollista vankeusrangaistusta entisen puolisonsa toistuvasta pahoinpitelystä. Syytteen mukaan Syrjä pahoinpiteli Ylöjärvellä vuosien 2014 ja 2016 aikana vaimoaan ainakin kolmesti. Syyttäjä mukaan pahoinpitelyt aiheuttivat ex-vaimolle aivotärähdyksen ja käden murtumisen.

Syrjä kiisti oikeudessa aiheuttaneensa vammoja. Syrjän mukaan hänen vaimonsa eli sepittänyt pahoinpitelysyytteet. Syyttäjän todistusaineisto koostui muun muassa lääkärinlausunnoista ja ex-puolison soittamista hätäkeskuspuheluista.

Lisää luettavaa