Eräs tämän hetken parhaista suomalaisista metalliyhtyeistä julkaisi uutta musiikkia – alkuvuodesta tulossa kiertue

Stoned Statues julkaisi uutta musiikkia!

Julkaistu:

Vaihtoehtoisen metallin kuuma nimi Stoned Statues julkaisi tänään uutta musiikkia Just a Vision -kappaleen merkeissä.

Stoned Statues on ollut (ansaitusti) kovassa nosteessa jo muutaman vuoden ajan. Bändi julkaisi huhtikuussa 2022 huikeita arvioita saaneen debyyttialbuminsa. Toisen albuminsa Guardian se julkaisi marraskuussa 2023, ja yhtye oli sen myötä muun muassa ehdolla Metalli-Emman saajaksi vuoden 2024 Emma-gaalassa.

Yhtyeen basisti-laulaja Jenna kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Yksi suurimpia pelkojani on oman sisäisen lapsensa kadottaminen. Meidän tulisi enemmän miettiä jokaisen yksilön kohdalla itsekeskeisyyden sijaan sitä, millainen vaikutus hyvässä kuin pahassa omilla teoillamme on muihin ihmisiin. Voi olla, ettemme aina ymmärräkään tekojemme tai sanojemme seurauksia, joilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys. Silloin kun maailmassa tapahtuvat kauheudet saavat valtavat mittasuhteet pienen ihmisen ajatuksissa, voi muiden ihmisten pienet hyvät teot ja sanat helpottaa painolastia harteilla. Toivomme maailmaan lisää lempeyttä ja empatiaa. Tämä biisi on omistettu ennen kaikkia kaikille niille jotka kamppailevat yksin ja kokevat tulleensa yhteiskunnan hylkäämiksi.”

Lue myös: Suomalainen metalliyhtye tekee historiaa – tulevalla kappaleella mukana peräti 18 naislaulajaa

Lue myös: Mainioita uutisia Stam1nan ystäville – yhtyeen taide levittäytyy näyttämölle

Stoned Statues kiertää Suomea alkuvuodesta. Yhtye esiintyy 10. tammikuuta Turun Logomossa, 24. tammikuuta Jyväskylän Lutakossa, 6. helmikuuta Tampereen Olympiassa sekä 21. helmikuuta Helsingin On The Rocksissa. Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella Stoned Statuesin kanssa nähdään Balance Breach. Liput ovat myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa. Bändi työstää tällä hetkellä kolmatta albumiaan, jonka on määrä ilmestyä 2026. 

YouTube video