Kalifornialainen rap-sensaatio Sematary (oikealta nimeltään Zane Steckler) saapuu Suomeen. Artisti nähdään Helsingin Tavastialla 2. päivä kesäkuuta.
Semetary on kerännyt eri suoratoistopalveluissa satoja miljoonia kuuntelukertoja. Soundcloud-räppärin musiikki on omaperäinen sekoitus, no, vähän kaikkea aina 2010-luvun drillistä alternativen, metallin, emo-rapin ja horrorcoren kautta witch houseen. Iso osa artistin brändiä ja nousukiitoa on hänen ympärilleen koottu kollektiivi The Haunted Mound, josta on kasvanut oma underground-ilmiönsä.
Liput keikalle tulevat myyntiin 26. päivä tammikuuta eli tämän viikon perjantaina.

