Erinin uusi single on muistutus siitä, että myös negatiiviset fiilikset kuuluvat elämään

Laulajan uusi albumi ilmestyy kesällä.

Erin on julkaissut tänään perjantaina uuden singlen Päivii niit. Laulaja muistuttaa biisillään, että elämään ja rakkauteen kuuluu myös vaikeita päiviä ja huonoja hetkiä.

”On okei, että hetkittäin kaikki ottaa päähän ja tuntuu raskaalta. Tässä biisissä ei kauhistella negatiivisia fiiliksiä vaan todetaan, että ne ovat osa elämää siinä missä ne hyvätkin. On myös hienoa, jos jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jonka edessä voi turvallisin mielin näyttää negatiivisetkin tunteensa ja ajatuksensa, Erin kertoo kappaleesta tiedotteessa.

Päivii niit on Erinin toinen uusi biisi tammikuussa ilmestyneen Anna mun rakastaa -kappaleen ohella. Laulajan lisäksi singleä ovat olleet säveltämässä Jukka Immonen ja Rzy, jotka vastasivat myös kappaleen tuotannosta. Sanoitukset ovat Erinin ja Tiina Vainikaisen käsialaa.

Laulajan viimeisin albumi Seliseli ilmestyi marraskuussa 2016, mutta Eriniltä on silti ilmestynyt uutta musiikkia jatkuvasti. Lukuisten Vain elämää -tulkintojen lisäksi artisti on julkaissut hienoja listasijoituksia ja paljon radiosoittoa saavuttaneet biisit Yhtenä sunnuntaina (2020) ja Niinku koko ajan (2021).

Laulaja viimeistelee tällä hetkellä uutta albumia, jonka on määrä ilmestyä kesän lopussa. Ennen festarikesän esiintymisiä Erin keikkailee muun muassa Baltic Princess -risteilyllä, Ylivieskassa, Rovaniemellä ja Tampereella. Artistin keikkalistan löydät tästä linkistä.

Kuuntele biisi ja katso lyriikkavideo alta.

YouTube video

Lisää luettavaa