Fani syytti muusikkoa periaatteista luopumisesta – ”Tiedän mitä tarkoitat, kaikista huonoimmat biisit ovatkin hittejä”

Lil Uzi Vert vastasi fanilleen.

21.01.2018

Lil Uzi Vert teki viime vuonna varsinaisen läpimurtonsa XO Tour Llif3 -kappaleella. Räppäri oli toki jo ennen tätä noteerattu räppifanien tutkimuksissa, mutta tämän singlen myötä räppäri löi kunnolla läpi myös ison yleisön silmissä.

XO Tour Llif3 sai nimensä siitä, että räppäri toimi The Weekndin lämppärinä ja The Weeknd pyörittää levy-yhtiötä nimeltä XO. Lil Uzi Vert oli kadottanut matkapuhelimensa hypättyään yleisön joukkoon ja joutui kovalla kiirellä julkaisemaan matkapuhelimessa olleet kappaleet, ettei kukaan muu ehtisi hyötymään niistä. Yksi näistä kappaleista oli mainittu XO Tour Llif3 ja yllättäen biisistä tulikin jättimäinen hitti, vaikka sen julkaisua ei sen koommin edes rummutettu, se vain yksinkertaisesti pistettiin Soundcloudiin kuunneltavaksi.

Kaikkien makuun tämä hittimeininki ei ole ollut ja onhan eka demo tunnetusti aina paras. Lil Uzi Vertin fani onkin ottanut tehtäväkseen kommentoida asiaa ja kommentoinut Lil Uzi Vertia selloutiksi. Sell out -termin voi lukea esimerkiksi periaatteiden myymisenä tai ”liiallisena kaupallisuutena”, jolla tarkoitetaan muusikin pyrkivän miellyttämään suurta yleisöä, jollain muulla kuin sillä ”omalla jutullaan”.

Yllättäen Lil Uzi Vert oli bongannut kyseisen twiittauksen ja herneiden nenään vetämisen sijaan olikin osallistunut dialogiin hyvin sivistyneesti. Lil Uzi Vert kirjoitti fanin olevan oikeassa ja kaikista huonoimpien biisien nousseen hitiksi. Lil Uzi Vertin mukaan hänen oli vain pakko nousta listoille, joten nyt hän voi jatkaa raa’an talenttinsa kanssa kunnolla.

Tietysti Lil Uzi Vertilla saattoi olla pilke silmäkulmassa kyseisestä viestiä kirjoittaessaan ja kauneus on aina katsojan korvassa. Ulostulo oli joka tapauksessa mielenkiintoinen ja samalla houkuttaa seuraamaan tarkemmalla suurennuslasilla, mitä Lil Uzi Vert sitten ikinä julkaiseekaan jatkossa.

Lil Uzi Vertin on nähty hengailevan enemmän ja vähemmän Marilyn Mansonin kanssa, joten tulevaisuudessa saatamme saada aivan mitä tahansa. Marilyn Manson on kehunut Lil Uzi Vertin Luv Is Rage 2 -debyyttialbumia ja todennut Lil Uzi Vertin asenteen muistuttavan häntä nuorena.

Kuuntele alta, mitä kaikkea Lil Uzi Vert on urallaan saanut aikaan. Yhden studio-albumin lisäksi räppäri on julkaissut neljä mixtapea ja kaksi ep-levyä.





Lisää luettavaa