Florence + The Machine coveroi No Doubtin hittibiisiä – kuuntele hyytävä Just A Girl -versiointi

Biisi on tehty Yellowjackets-sarjaa varten.

12.03.2023

Viime kesänä Suomessakin konsertoinut brittisensaatio Florence + The Machine yllättää uudella coverilla. Yhtye on tehnyt uuden version No Doubtin vuoden 1995 hittibiisistä Just A Girl.

Cover on Florence Welchin ja Idles-yhtyeen Mark Bowen tuottama. Biisi on tehty Yellowjackets-trilleri-draamasarjaan, jonka uusi kausi alkaa 24. maaliskuuta. Kappale soi ainakin tulevan kauden trailerissa, jonka voit katsoa jutun lopusta.

“Olen Yellowjackets-sarjan sekä 1990-luvun musiikin suuri fani. Erityisesti tällä kappaleella oli suuri vaikutus nuoreen minään, joten olin riemuissani, kun minua pyydettiin tulkitsemaan tämä ‘syvästi häiritsevällä’ tavalla sarjaa varten”, Welch kertoo.

”Yritimme kovasti lisätä tälle ikoniselle kappaleelle kauhun elementtejä, jotta se sopii sarjan sävyyn. Ihmiselle, jonka ensimmäinen musiikillinen rakkaus oli pop-punk ja Gwen Stefani, se oli unelmatyö.”

Kuuntele uusi versio alta.

Lisää luettavaa