Roy Harperia syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – todettiin syyttömäksi

Arvostettua brittiläistä folk-veteraania syytetään yhdeksästä lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

17.11.2013

PÄIVITYS 17.8.2021 klo 11.34: Lisättäköön tähän uutiseen, että vuonna 2015 Roy Harper todettiin syyttömäksi osaan syytteistä, ja loput syytteet hylättiin. Myös otsikkoa muutettu.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Wikimedia Commons

Vaikutusvaltaista folk-laulaja Roy Harperia vastaan on nostettu kotimaassaan Isossa-Britanniassa syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo BBC. Syytteiden mukaan teot tapahtuivat vuosien 1975 ja 1977 välillä ja kohdistuivat yhteen uhriin, joka oli tuolloin 12-vuotias tyttö. 72-vuotiaan Harperin on määrä vastata syytteisiin oikeudessa huomenna.

Kymmeniä sooloalbumeja 50-vuotisella urallaan julkaissut Harper lauloi muun muassa Pink Floydin Have a Cigar -kappaleella (Wish You Were Here, 1975) ja hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Paul McCartneyn ja Kate Bushin kanssa. Led Zeppelin julkaisi vuoden 1970 Led Zeppelin III -albumillaan kunnianosoituksen Harperille Hats Off to (Roy) Harper -kappaleellaan. Led Zeppelinin lisäksi muun muassa Johnny Marr, Joanna Newsom ja Fleet Foxes ovat maininneet Harperin vaikutteekseen.

PÄIVITYS: Harper kieltää kaikki häneen kohdistetut syytökset Facebook-sivullaan. ”Roy vigorously denies the allegations that have been made against him and looks forward to clearing his name”, kuuluu sivulla julkaistu tiedotus.

Lisää luettavaa