Taylor Hawkinsin (toinen oik.) The Coattail Riders -bändin levyllä vierailevat Queenin Brian May ja Roger Taylor, The Carsin kitaristi ja Dave Grohl.
Kuva: Dustin Rabin
Keikkataukoa viettävän Foo Fightersin rumpalin Taylor Hawkinsin bändi The Coattail Riders julkaisee toisen albuminsa 19. huhtikuuta. Yhtyeen debyytti julkaistiin 2006.
Hyperaktiivinen rumpali kertoo Coattail Ridersin MySpace-sivulla rakastavansa hommaansa Foo Fightersissa, mutta hän on ”monen muun rumpalin tavoin turhautunut biisintekijä”.
Toistaiseksi nimeämättömälle albumille Hawkins on NME:n mukaan houkutellut vierailijoiksi Queenin Brian Mayn ja Roger Taylorin sekä The Carsin kitaristin Elliot Eastonin. Levyllä soittaa myös Hawkinsin bändikaveri Dave Grohl.
Albumi äänitettiin Foo Fightersin omassa 606-studiossa, jonka saloja pääsee tirkistelemään täällä.
Foo Fightersin tauon aikana bändin muutkaan jäsenet eivät ole jääneet kotisohvilleen pötköttelemään. Dave Grohl lähti Josh Hommen ja John Paul Jonesin kelkkaan Them Crooked Vulturesiin, basisti Nate Mendel on soittanut Sunny Day Real Estaten kanssa ja kitaristi Chris Shiflett valmistelee soololevyään sekä käväisi Suomessa surkuhupaisalla The Real McCoy Bandin kiertueella.