Fullsteam täyttää 20 vuotta – juhlavuoden tapahtumia muun muassa Ed Sheeranin keikka ja Sideways-festivaali

Suomen johtava livetoimija täyttää pyöreitä.

02.03.2022

Levy-yhtiönä vuonna 2002 aloittanut Fullsteam on laajentunut vuosien saatossa musiikkialan monitoimitaloksi. Sen toimintaan kuuluvat konsertteja ja festivaaleja järjestävä Fullsteam Agency -ohjelmatoimisto, manageritoimisto Fullsteam Management ja kustannusyhtiö Fullsteam Publishing.

Fullsteam on ollut alkuvuosistaan asti suuressa roolissa sekä suomalaisella että kansainvälisellä musiikkikentällä, ja paitsi esitellyt uusia artisteja myös rakentanut kestäviä uria. Suomen johtava livetoimija Fullsteam Agency edustaa esimerkiksi JVG:n ja Stam1nan kaltaisia tekijöitä, mutta myös Isaac Senen ja Oliveran kaltaisia nousevia nimiä.

”Vaikka moni asia alalla on 20 vuodessa muuttunut ja Fullsteamin toiminnan mittakaava on samalla kasvanut harppauksin, teemme kaikki Fullsteam-perheessä edelleen suurella rakkaudella töitä samojen perusasioiden eteen ja arvojemme mukaisesti”, Fullsteam Agencyn toimitusjohtaja Tuomo Tähtinen kommentoi.

Juhlavuodelle on luvassa monenlaista hienoa ohjelmaa, jonka kohokohdiksi voi mainita ainakin Ed Sheeranin ja paluun tekevän Hassisen Koneen stadionkonsertit. Festivaalien osalta Fullsteam on järjestämässä esimerkiksi Knotfest- ja Sideways-festivaaleja sekä Provinssia.

Tässä pieni katsaus tulevaan ohjelmistoon.

The War on Drugs (US)
22.3. Helsinki, Jäähalli

Sparks (US)
3.5. Helsinki, Kulttuuritalo

The Sounds (SE)
3.–7.5. Suomen-kiertue

Khalid (US)
10.5. Helsinki, Jäähalli

Yungblud (UK)
26.5. Helsinki, Kulttuuritalo

Social Distortion (US)
7.6. Helsinki, Jäähalli

Hanson (US)
8.6. Helsinki, Kulttuuritalo

Punk in Drublic -festivaali
8.6. Turku, Linnanpuisto

Gogol Bordello (US)
11.6. Helsinki, Kulttuuritalo

Bianca Del Rio (US)
16.6. Helsinki, Kulttuuritalo

Sideways-festivaali
16.–18.6. Helsinki, Nordis

Tom Odell (US)
21.6. Helsinki, Kulttuuritalo

Provinssi-festivaali
30.6.–2.7. Seinäjoki, Törnävänsaari

Monster Magnet (US)
9.7. Helsinki, Tavastia

Hassisen Kone
30.7. Tampere, Ratinan stadion

Knotfest-festivaali
12.–13.8. Turku

Ed Sheeran (UK)
20.–21.8. Helsinki, Olympiastadion

Future Islands (US)
29.8. Helsinki, Kulttuuritalo

Jon Hopkins Ensemble (UK)
5.9. Helsinki, Musiikkitalo

Einstürzende Neubauten (DE)
30.9. Helsinki, Kulttuuritalo

Carpenter Brut (FR)
20.10. Helsinki, Kulttuuritalo

Arch Enemy (SE) + Behemoth (PL)
2.11. Helsinki, Jäähalli

Lisää tapahtumia on luvassa. Onnea Fullsteamille merkkivuoden johdosta!

Lisää luettavaa