Gang of Fourin Andy Gill kuollut

Hän oli kuollessaan 64-vuotias.

01.02.2020

Vuonna 1979 ensimmäisen levynsä julkaisseen post-punk-yhtye Gang of Fourin kitaristi ja perustajajäsen Andy Gill on kuollut.

Andy Gill oli kuollessaan 64-vuotias. Hän oli mukana yhtyeen jokaisella levyllä ja julkaisi jonkin verran myös soolomateriaalia.

Gang of Fourin muut jäsenet, Thomas McNeice, John Sterry ja Tobias Humble, julkaisivat muistotekstin Gillille Facebookissa. Kirjoituksessa he kehuvat häntä yhdeksi parhaimmaista ikinä ja kertovat hänen vaikutuksensa kitaramusiikkiin, sekä musiikin tekemisen olleen inspiroivaa. Lisäksi he toteavat, että kaikki Gillin kanssa työskennelleet ovat varmasti samaa mieltä.

Lisää luettavaa