Grimetähdet yhdistivät voimansa – lopputuloksena yllättävän smoothia tavaraa

Wiley ja Skepta samalla träkillä, tämähän sopii.

24.11.2016

Skepta vakuutti tänä vuonna Konnichiwa-albumillaan pokaten sillä Mercury Prizen. Kyseiselle palkinnolle olivat ehdolla myös muun muassa Anohnin Hopelessness, Radioheadin A Moon Shaped Pool ja David Bowien Blackstar. Se kertonee jostain.

Wileyta pidetään yhtenä grimen kummisedistä tai juuri sinä numeroykkösenä. Nyt mestarit yhdistävät voimansa, Skeptan uran ollessa kuumimillaan ja Wileyn valmistautuessa tulevan Godfather-albumin julkaisuun.

Mainitulta albumilta löytyvä U Were Always, Pt.2 ei ole aivan varsinaista grimeä, vaan varsin smoothia perinteikästä rap-osastoa. Tämä voi hyvin toimia oikopolkuna grimemaailmaan myös Yhdysvalloissa, minne grime on tekemässä viimein tuloaan.

Mukana on myös nuorempi tulokas Belly. Kyseistä miestä ei kuulu sekoittaa kanadalaiseen kaimaansa. Tsekkaa biisi alta.

Lisää luettavaa