Hajonneet kovalevyt ja mystiset vieterin äänet Rotten Soundin kiusana

Vaasalainen grindcorebändi ei kuvia kumarra: yhtye vapautti niinkin maineikkaan kaverin kuin Entombedin Nico Elgstrandin uuden levynsä miksausvastuusta, kun mieleistä jälkeä ei syntynyt. Huhtikuussa bändi saapuu kolmelle keikalle Suomeen mukanaan mielenkiintoisia ulkomaalaisvahvistuksia.

Kuva: Mira Born

Grindcoreyhtye Rotten Soundin solisti Keijo Niinimaa kertoo uusimmassa Rumbassa, että bändin 16. maaliskuuta julkaistava uutuuslevy Cursed syntyi vaikeimman kautta. Äänitysvaihe meni vielä tavalliseen tapaan, mutta studiosessioiden jälkeen kaikesta tuli ”älyttömän vaikeaa”.

”Kovalevyjä hajosi, muistitikkuja katosi postiin, miksauksesta löytyi mystisiä vieterin ääniä ja levyn kannessa on muistaakseni edelleen vanha logoversio”, Niinimaa kertaa.

Bändillä oli alun perin mukana nimekästä miksausapua, kun maineikkaan death metal -yhtyeen Entombedin kitaristina tunnetun Nico Elgstrandin oli määrä ruuvata soundit kohdilleen. Lopulta yhteistyö karahti kiville.

”Aikatauluongelmien vuoksi yritimme hoitaa miksauksen netin kautta, mikä meni ihan kaaokseksi. Lopulta päästiin jonkinlaiseen kompromissiin, johon kaikki olivat muka tyytyväisiä, ja joka meni painoon saakka”, Niinimaa kertoo.

”Parin viikon kuluttua olimme Saksassa keikkareissulla, ja muutaman kaljan jälkeen jengi alkoi avautua, että ’paska miksaus, eihän tällaista voi julkaista.’ Laitettiin sitten tekstaria menemään, että nyt äkkiä painokoneet kiinni! Lopulta tehtiin Postin Panun kanssa sellainen miksaus, joka jäi miellyttämään kaikkia.”

Lue koko Mervi Vuorelan haastattelu Rumbasta 3/11.

Rotten Sound kiertää huhtikuussa Eurooppaa ja saapuu myös kolmelle keikalle Suomeen. Yhtye nousee lavalle 22.4. Turun Klubilla, 23.4. Jyväskylän Lutakossa ja 24.4. Helsingin Nosturissa. Kiertueen muut osapuolet ovat yhdysvaltalaiset Trap Them ja Gaza sekä tanskalainen The Kandidate ja norjalainen Haust.

Kolme Cursedin kappaletta on kuultavana yhtyeen MySpace-sivulla.