Halloween-elokuvasarjan päätösosa saapuu teattereihin pian – John Carpenter mukana käsikirjoittajana ja säveltäjänä, soundtrackin ensimmäinen kappale kuunneltavissa

Elokuva ja soundtrack ilmestyvät 14. lokakuuta.

15.09.2022

Legendaarisen elokuvaohjaaja John Carpenterin Halloween – naamioiden yö -klassikon vuonna 1978 aloittama kauhuelokuvasarja on tulossa päätökseensä.

Sarjan näillä näkyminen viimeinen osa Halloween Ends saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 14. lokakuuta. Vuonna 2018 alkaneen uuden trilogian muiden osien tapaan päärooleissa nähdään Jamie Lee Curtis, Will Patton ja Kyle Richards.

David Gordon Greenin ohjaaman elokuvan käsikirjoittajina ovat toimineet Chris Bernier ja Carpenter, joka vastaa osittain myös leffan soundtrackistä. Ensimmäisten kolmen elokuvan musiikkien ja erityisesti alkuperäisen leffan ikonisen tunnusbiisin lisäksi Carpenter on ollut tekemässä myös kahden viimeisimmän elokuvan säveliä.

Carpenter, hänen poikansa Cody ja Daniel Davies ovat säveltäneet, soittaneet ja äänittäneet 20 kappaletta uutta elokuvaa varten. Soundtrack ilmestyy digitaalisesti elokuvan julkaisupäivänä.

”Kappaleiden juuret ovat alkuperäisen Halloweenin musiikeissa, mutta olemme kehittäneet niitä ja luoneet uusia teemoja uusille hahmoille”, Carpenter kommentoi tiedotteessa.

Lisäksi leffassa kuullaan elektronista musiikkia esittävän Boy Harsher -yhtyeen tekemä Burn it Down -kappale, joka ei ole osa varsinaista albumia. Tämä biisi sekä Carpenterin ja kumppaneiden ensimmäinen näyte The Procession ovat nyt kuunneltavissa.

Katso traileri ja kuuntele ensimmäiset tunnuskappaleet alta.

Lisää luettavaa