Halsey saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

Poptähti konsertoi helmikuussa Helsingissä.

Halsey julkaisee Manic-albuminsa tammikuussa ja lähtee levyn nimeä kantavalle maailmankiertueelle, joka tuo poptähden ensimmäistä kertaa Suomeen. Halsey konsertoi Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 26. helmikuuta 2020.

Liput maksavat 39 euroa ja niiden myynti alkaa Ticketmasterissa perjantaina 27. syyskuuta.

Ensi viikonloppuna 25 vuotta täyttävän yhdysvaltalaislaulajan debyyttialbumi Badlands (2015) on myynyt kotimaassaan platinaa ja Suomessakin kultaa. Varsinaisen läpimurron Halsey teki vieraillessaan The Chainsmokersin hittilekalla Closer. Kakkosalbumi Hopeless Fountain Kingdom (2017) meni ilmestyessään Billboardin albumilistan kärkeen ja on ylittänyt kultarajan Suomessa. Tammikuussa ilmestyvältä Manic-albumilta on julkaistu singlet Graveyard ja Without Me. Viimeksi mainittu Justin Timberlaken Cry Me a Riveriä sämpläävä biisi on Halseyn uran toistaiseksi parhaiten menestynyt single.

Halseyn lämmittelijänä esiintyy viime kesänä Ilosaarirockissa keikkaillut brittibändi Pale Waves.