”Haluan olla mahdollisimman avoin ja raaka” – haastattelussa Momo

Pastel-levymerkille kiinnitetty Momo sai alun perin huomiota Soundcloud-kappaleillaan.

Julkaistu:

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Laimee, ja sen löydät täältä.

Momo on 20-vuotias rap-artisti Itä-Helsingistä, joka keräsi alun alkaen huomiota Soundcloudiin julkaistuilla kappaleillaan. Pastel-levymerkille kiinnitetyn artistin ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu biisi oli nimeltään Trap prinsessa, ja se ilmestyi elokuun lopussa. Mun swägä taas julkaistiin marraskuun 28. päivä, ja sitä Momo kommentoi näin:

”Haluan että jokainen, joka kuulee tämän biisin, tajuaa että sun ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin. Jos joku ei ymmärrä sun juttua, se tarkoittaa vain, että sä olet askeleen edellä. Tiputa sun totuus out there ja anna muiden juosta perässä.”

Biisin on tuottanut Kuiva H, Djacy ja Octn, ja musiikkivideo on Julian Riikosen käsialaa.

YouTube video

Mikä soi napeissa just nyt?

”Olen viime kuukausina kuunnellut aika paljon rauhallisempaa musaa, joka on iso kontrasti siihen mitä olen ennen kuunnellut. Fiilaan tosi paljon Silent Hill -soundtrackeista (Akira Yamaoka), Björkistä ja Stingistä. Mutta ehkä Stingin Englishman in New York on top 1 tällä hetkellä. Fiilaan tosta biisistä, koska jos olisin leffassa, se olisi mun teemabiisi samalla kun näytän coolilta ja kävelen. Myös sanat koskettavat omalla tavallaan.”

Mist sä tuut?

”Mä olen Momo, 20-vuotias Itä-Helsingistä. Teen musiikkia, piirrän ja runoilen, ja nyrkkeilen aktiivisesti.”

”Musiikkiin päädyin alun perin ihan trollausmielessä. Yläasteella tein paljon videoita ja editointia omaksi huviksi ja koulua varten, ja siitä se jatkui luonnollisesti musiikkiin. Aloin tekemään omassa huoneessa biisejä puhelimella ja lankakuulokkeilla – sellaista meemiräppiä, ilman mitään sen kummempaa tavoitetta. Se oli lähinnä inside-läppää frendien kesken. Ajan myötä kiinnostus musiikkiin alkoi kasvaa tosi vahvaksi, koska koko kokonaisuuden rakentaminen – soundi, fiilis ja visio, tuntui aidosti kiinnostavalta. Kun aloin panostaa vähän enemmän, biiseistä alkoi tulla oikeasti hyviä, ja ne saivat paljon huomiota Soundcloudissa. Sen kautta syntyi yhteyksiä musiikkialan ihmisiin, ja lopulta päädyin siihen pisteeseen, jossa olen nyt.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

”Mulla ei oikeastaan koskaan ollut sellaista selkeää hetkeä, että olisin päättänyt haluavani pelkästään artistiksi. Olen aina halunnut olla enemmän – vaikuttaa ja välittää jotain omaa sanomaa. Artistius alkoi kuitenkin kiehtoa eri tavalla sen jälkeen, kun olin keikkaillut pari kertaa. Siinä hetkessä näkee koko kuvan: musiikin, ihmiset ja energian. Erityisesti kohtaamiset yleisön kanssa mun musiikin kautta ovat tuntuneet tosi merkityksellisiltä, ja ehkä  just sen takia olen alkanut ymmärtää, että tämä on se mitä haluan tehdä.”

Lue myös: Söpöjä pikku yksityiskohtia, jotka tuntuvat jännältä kehossa ja päässä – haastattelussa Efka Crush

Lue myös: ”Rakastan impressionistista taidemusiikkia” – haastattelussa Longing Louisa

Musiikillinen esikuvasi?

”Mulla on eri inspiraationlähteitä eri biiseihin, mutta mun julkaistuihin räppibiiseihin suurin vaikuttaja on Rio Da Yung OG. Mun persoona on muutenkin sellainen, että heitän paljon läppää oikeassa elämässä, ja se huumori ja välinpitämätön fiilis on mulle tärkeä osa myös mun musiikkia. Se kuuluu rennossa asenteessa ja siinä, ettei kaikkea oteta liian vakavasti.”

Supervoimasi?

”Mun supervoima on läpinäkyvyys. Suomiskenessä artistien persoona ei aina näy suoraan musiikista, sitä joutuu vähän kaivamaan esiin. Mä haluan olla mahdollisimman avoin ja raaka: sanoa asiat suoraan, omalla tavalla ja joskus karustikin. Se tekee mun musiikista rehellistä ja helposti tunnistettavaa.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Jos kuulisin mun musiikkia ekaa kertaa, rakastuisin varmaan sen rehellisyyteen ja vapauteen. 15-vuotias minä olisi ollut tosi iloinen nähdessään mun kaltaisen artistin, ei kulisseja tai liikaa kaunistelua, vaan hauskanpitoa ja aitoutta. Mun musassa kuuluu se, ettei mua pelota kenenkään mielipide, ja uskon että se puhuttelee uusia faneja.”

Momo?

”En oikeastaan kirjoita tietystä aiheesta, enkä halua laittaa itseäni mihinkään laatikkoon. Mun musiikki syntyy aina sen hetkisen ajankohdan ja fiiliksen kautta, ja tulevaisuudessa on tulossa varmasti ihan erilaista musaa, joka heijastaa sitä aikakautta ja mielentilaa, jossa olen. Räppibiisit on ehkä vielä vähän Soundcloud-era Momoa: ne syntyvät aina siitä, että heitän vaikka frendin kans yhden läpän, tai joku tietynlainen juttu ärsyttää mua, ja pistän sen energian biisiin leikkimielisellä tavalla.”

YouTube video

Lue myös: Tilaa Rumban uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.