“Haluttiin tehdä kappale, joka voisi muistuttaa ihmisiä että he eivät ole yksin” – Portion Boys juhlistaa ystävänpäivää uudella singlellä

Portion Boysilta saatiin uutta musiikkia.

14.02.2025

Suomalaisten sydämiin tiensä löytänyt Portion Boys on julkaissut uuden singlen nimeltään Sä et oo yksin.

Ystävänpäivän kunniaksi julkaistu uutuusbiisi muistuttaa kuulijoita yhteisöllisyyden voimasta sekä lähimmäisten ja ystävien tärkeydestä. Kappale sai ensiesityksensä 14. helmikuuta Nokia Areenalla pidetyssä Iskelmä-gaalassa, jossa yhtye oli myös ehdolla kolmessa kategoriassa – Vuoden Iskelmä, Vuoden yhtye sekä Vuoden viihdyttäjä, jota Portion Boys on pitänyt hallussa jo kaksi vuotta putkeen.

Yhtye on kertonut uudesta kappaleestaan seuraavaa:

“Tuntuu, että tällä hetkellä monilla ihmisillä on tosi paha olla ja valitettavasti he myös kokevat olevansa asioiden kanssa aivan yksin. Se on tosi surullista. Me haluttiin tehdä kappale, joka voisi muistuttaa ihmisiä että he eivät ole yksin. Haluamme myös muistuttaa tosiystävyydestä. Jos nähdään, että jollain on paha olla, puututaan siihen. Ollaan rohkeita ja nostetaan se ystävä takaisin pinnalle.”

Kuuntele uusi kappale alta.