Hei vinyylilevyjen ystävä! Tässä sinulle menovinkki: ”Oma levyharrastukseni nousi uuteen potenssiin kun tulin isäksi”

Ville Vuorenmaan näyttely alkaa pian.

Sur-Rur-yhtyeestä ja Pelkkä Väliviiva -sooloprojektistaan tutun Ville Vuorenmaan näyttely Levykeräilijän tunnustukset nähdään Taidekeskus Mältinrannan Studiossa Tampereella 22.10.-9.11.2021.

Näyttely koostuu maalauksista, joiden teemana on vanhat vinyyliäänilevyt, niiden kuunteleminen, keräileminen, hypistely, haisteleminen ja niiden alituinen ajatteleminen.

”Musiikinhan voisi kuunnella netistä, mutta… se ei riitä, se on liian helppoa. Vanhoissa vinyylilevyissä on jotakin vaikeasti selitettävää taikaa. Ehkä se liittyy aikaan ja haluun tarrautua johonkin menneen ajan palaseen. Kyse on myös siitä että vinyyliltä musiikki vaan kuulostaa parhaimmalta. Näen levyjen keräilyssä myös tarvetta turvautua johonkin, yritystä rakentaa levyistä jonkinlaista pesää tai linnoitusta. Ja vaikka tiedänkin että lopulta mitään en täältä saa mukaani, jatkan linnoituksen kasaamista levy kerrallaan”, Vuorenmaa kertoo ja jatkaa:

”Vinyyliltä kuunneltaessa musiikissa on ihan omanlaistaan syvyyttä ja lämpöä. Musiikin tunnelataus on älppärin tai sinkun levylautasella pyöriessä voimakas, yhteys levyyn ei jää etäiseksi. Mutta ymmrrän kyllä että suoratoistopalvelujen tarjoama, lähes ilmainen musiikki ja sen saatavuuden helppous ja nopeus houkuttaa monia. Vanhojen levynkansipahvien nuuhkiminen, levyjen hypistely, painostietojen opiskelu, levyharvinaisuuksien metsästäminen ja neulan varovainen laskeminen levyn uran alkuun.”

Vuorenmaa kertoo kuunnelleensa musiikkia 6-vuotiaasti lähtien. Kaikki alkoi kasteilta ja radiosta, ja myöhemmin mukaan tulivat lp- ja cd-levyt. Eräs tapahtuma nosti Vuorenmaan levyjen keräilyn uuteen kukoistukseen.

”Oma levyharrastukseni nousi uuteen potenssiin kun tulin isäksi. Älppäreiden kanssa touhuamisesta tuli ikään kuin iskän oma puuhamaa, jonka mukavaan ja vähän tunkkaiseen maailmaan saatoin arjessa omalla ajallani hetkeksi uppoutua. Myös korona-aika rajoitettuine sosiaalisine kohtaamisineen tuntuu syventäneen entisestään levyharrastusta. Saatan olla yksin kotona illalla kirjoituspöydän ääressä ja ajattelen vastikään löytämääni, pitkään puutelistallani ollutta harvinaista levyä – tuuletan itsekseni hämärässä huoneessa kuin olisin juuri tehnyt hienon maalin tärkeässä pelissä.”

Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.