Hetkinen, Spotifyn suosittua Uuden musiikin listaa ei enää ole! Selvitimme mistä on kyse

Suomessa seurataan maailman esimerkkiä.

11.10.2019

Perjantai on päivä, jolloin Spotifyn Uuden musiikin lista täyttyy tuoreista ja kiinnostavista biiseistä. Tänä aamuna listaa etsivät joutuivat kuitenkin hieraisemaan silmiään: soittolistaa ei enää löydy!

Soittolistan 74137 seuraajaa voivat huokaista helpotuksesta: se löytyy nyt nimellä New Music Friday Suomi. Miksi? Otimme yhteyden Spotify Suomen editoriin Samuli Väänäseen.

New Music Friday on käsitteenä vakiintunut jo aikaa sitten kuvaamaan kansainvälistä julkaisupäivää. Lukuisissa muissa maissa uudet biisit esittelevä lista on jo ollut New Music Friday. Miksi se oli Suomessa Uuden musiikin lista ja miksi se nyt vaihdetaan?

”New Music Friday -ajatus ja konsepti otettiin alunperin käyttöön vuonna 2015, koska tuolloin myös kansainväliseksi käytännöksi vakiintui julkaista uutta musiikkia nimen omaan perjantaisin. Päätimme kuitenkin Suomessa tuolloin poiketa kansainvälisestä New Music Friday -linjasta, koska täällä keskiviikko oli yleisesti käytössä ollut musiikin julkaisupäivä. Näin ollen tuntui toimivalta päivittää meidän versiotamme listasta useampana päivänä viikossa.”

”Nyt kuitenkin vihdoin on oikea aika tehdä samoin, kuin kaikkialla muuallakin maailmassa ja pyhittää perjantai siksi päiväksi, jolloin keskitymme erityisen paljon uuteen suomalaiseen ja kansainväliseen musiikkiin.”

Uuden musiikin listalle on lisätty biisejä muinakin päivinä kuin vain perjantaina. Muuttuuko tämä nyt, kun listan nimessä on viikonpäivä? Ja vaikuttaako muutos muuten sisältöön?

”Tästä viikosta eteenpäin lista päivittyy ainoastaan perjantaisin ja siihen koostetaan julkaisuja saman viikon ajalta. Pienenä vinkkinä innokkaille uuden musan ystäville, lista päivittyy aina klo 00:00, torstain ja perjantain välisenä yönä.”

Miten New Music Friday Suomi -soittolista työstetään, ketkä valitsevat biisit ja millä perustein?

”New Music Friday on huolella kuratoitu yhdistelmä mielenkiintoisinta uutta musiikkia, niin kotimaista kuin ulkomaistakin. Teen töitä yhdessä kansainvälisten editor-kollegoitten kanssa, jotta lista tarjoaisi aina mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.”

New Music Friday Suomi -soittolistan kannen saa kunnian korkata Kasmir.

Lisää luettavaa